24. maaliskuuta 2010

Kameralle töitä

Siis nyt ois kauhee innostuneisuus päivitellä, mutta ideat meinaa olla piilossa.

Mut nyt sain ajatuksen, tarvitsen siihen tosin hieman apua. Siksi hei nyt jokainen keksii edes yhden aiheen/asian/jutun/tapahtuman/mitävaan, josta otan kuvan. Nämä kuvat tulis sitten blogiin, tietenkin. Jos nyt oikeesti ees joku ehottais jotain, niin ois just hyvä. Yritän oikeesti toteuttaa kaikki, jos ne siis on edes jossain määrin hyvän maun ja Suomen lain ja jne. rajoissa. Ja postaus tulis sitten alkuviikosta, eli tämän viikon loppuun saakka aikaa haastaa!


Oon kai lähinnä kipeä, kun julkaisen jotain tämän kaltaista. Joo, kuva on jotain kaksi vuotta vanha. Mut tuli vaan mieleen, että ulkona paistaa aurinko ja minun aurinkolasitilanne on tosi heikko. Fiksuimmat lasit pöllittiin Prahassa viime kesänä. Toiseksi järkevimmät (?), isän vanhat Raybanit painaa sata kiloa. Kolmanneks järkevimmät Batman meinas tuhota niin, että meinasin itkeä, mutta onneks purujäljet on vaan toisessa sangassa. Neljännet lasit on äitin vanhat ja niistä ei nää mitään läpi koska ne on niin naarmuilla ja ne on kaiken lisäksi vielä kotonakotona. Nää ois ne viidennet, mutta kuka näitä oikeesti käyttää?!

Ja sitten vielä tuli mieleen, että kun tätä kuvaa katsoo, niin ei uskois että parin viikon sisällä neljä (4) ihmistä on löytäny tänne blogiin hakusanalla "muoti". Siis tä?! En ees muista, että oisin maininnu täällä sanaa "muoti"! Siis nyt oikeesti... Ai niin, se oli se kun sanoin, että minä ja muoti ei edes mahduta samaan lauseeseen. Terve.


Illalla tulossa vielä Pipo-postaus, joten sitä odotellessa voisitte oikeesti miettiä tuota haastetta. Oikeesti, nään että te käytte kuitenkin lukemassa tätä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!