26. toukokuuta 2010

Kesäloma toimii!

Tai no, huomenna olisi vielä enkun tentti ja sitten! Tai no, oon hamstrannu kesäksi 15 opintopisteen arvosta kesäkursseja, ihan vaan siksi, että saan kelalta rahaa vuokraan. Voi olla, että lomailen kesäkuun melko tehokkaasti ja tuskailen sitten elokuun. Heinäkuun mietin, että nyt pitäs alottaa tehdä jotain.

Sain palautettua kaksi isoa koulutehtävää, jotka on stressanneet viimesimmät kaksi viikkoa ihan urakalla. Sain myös kirjauduttua kesäkursseille, joten sekin on pois mielestä nyt hetkeksi.

Tänään oli kaikin puolin hieno päivä. Venäjän tentti peruttiin, koska opettaja kuulema tietää meidän tason ilman tenttiäkin. Kurssista sain kolmosen, eli pakko olla tyytyväinen tällä osaamisen tasolla!

Aamulla tuli putkimiehet, tekivät yhdeksän tunnin työpäivän sillä seurauksella, että meille tulee taas lämmintä vettä! Alkoikin jo ottaa päähän se, että tiskivesi pitää lämmittää vedenkeittimellä...

Kävin myös pitkästä aikaa naapurissa kahvilla ja jutskailee mukavia ja vähemmän mukavia kirvoista ja kaikesta ajankohtaisesta.

Ja Tommin äidille tuli tänään kissanpentu! Minusta alkaa tuntua, että oon vähitellen muuttumassa myös kissaihmiseksi... Ups, en sanonut tuota ääneen! Pelkään kissoja, johtuen eräästä lapsuuden kissatraumasta... Mutta piilokissa oli ehkä suloisinta ikinä. Paitsi minua kävi valtavasti sääliksi, kun se oli niin arka!



Kisulla ei oo vielä nimeä, mutta suloinen se ainakin on! Ihastuin noihin silmien ympärillä oleviin valkoisiin renkaisiin. Leikin sen kanssa 45 minuuttia. Siis leikin kissan kanssa, joka sähisi, kun sitä yritti lähestyä! Batman on muuten pelkuri. Pikkukisu sähähti sille kerran ja sen jälkeen Batman piti kissaan reilun turvavälin. Molemmat pelkäsivät toisiaan suurin piirtein yhtä paljon, jos suhteutetaan kokoon.


Ja Möhis on niin minun suosikki! Kiltein kissa ikinä, vaikka puras minua kerran. Silitin väärästä paikasta. Ja ei, minun käsi ei oo kuollu! En tajua miten se voi näyttää tuolta! Mutta hei, sain tänään toisen aikaisen synttärilahjan!


En todellakaan malttanut olla avaamatta pakettia, kun tiesin mitä se sisältää! Marimekon pallopaita punaisena, oon toivonu sitä ehkä viimeset viisi vuotta ja nyt keksin toivoa sitä juuri synttäreiden alla. Kiitti äiti! Minulla on kesä nyt, vaikka taivaalta tulis jäätä ja lunta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!