28. elokuuta 2010

Nyt vähän reissusta

Oon hengissä! Mahdollinen tuleva anoppikin on. Ja on edelleen mahdollinen tuleva anoppi.

Melko lentävä lähtö oli, mut päästiin matkaan. Kävin heittäseen Batmanin hoitoon Sarpalle. Ajeltiin sitte Tampereelle. Näin Näsinneulan ja vuoristoradan, oli kivaa. En muista millon oisinkaan viimeksi ollu Tampereella. Sääli, että ulkona oli jo niin pimeetä että Särkäniemi ei ollu enää auki enkä nähny juurikaan maisemia. Tampereella oltiin yötä ja aamulla lähettiin sitten ajelee kohti Alastaroa. Otin matkalla pari tällasta kuvaa:


Tää on jostain sieltä Tampereen ja Alastaron välistä, ku vähä sekoiltiin ja poikettiin päätieltä. Tällä kertaa Tomtom olis ollu oikeessa. Mutta nähtiin siis tuommosta kivaa maalaismaisemaa jossain Tampereen länsipuolella. Ja minuu huvitti, ku tuolla oli kaikkii ihania paikannimiä, niiku Etu-Kanavuori, Hupeli ja Rämsöö, joka muistutti kovasti Strömsöstä ja siitä, ettei nyt menny toi nimen keksiminen ihan niiku siellä Strömsössä. Mutta joo, siis sitte selvittiin kuitenkin sinne Alastaron keskustaan ja sieltä ois pitäny selvitä Moottoriurheilukeskukselle (Oltiin siis menossa kahtoo kiihdytysajoja, jos joku ei oo vielä hoksannu.) Huomattiin, että joku muukin oli sinne menossa, ku siellä Alastarossa asu yks nainen, joka pyöräili siinä kylänraittia, nii kaikki pysähty siihe kysymään, että miten sinne radalle pääsee.

Ja niinpä sitte löydettiin se paikka. (Ja ei nyt oikeesti jotku kiihdytysajot vois vähempää kiinnostaa.)


Luultiin Tommin antamien etukäteiskoordinaattien perusteella, että Tommi ois tässä kuvassa. No, sitte onneks kuultiin että 1. JK oliki just toisessa reunassa, että ilmankos ei Tommia tuolta löydettykään.


Eli se Tommi onkin tässä kuvassa. Sääli vaan, ettei siltikään löydetty sitä. Nää valat on nii hauskoja, että ku et nää yhtään mitään. Et nää ees yksittäisten sotapoikien naamoja, että vois miettiä, että kuka nyt näyttää parhaalta. Vaatteista kun ei voi oikeen tässä tapauksessa vetää mitää johtopäätöksiä ja antaa pisteytyksiä. No ok, lähettii sitten sinne prikaatille Säkylään, onneks nähtiin Tommi sitten siellä. Että kyllähän toi reissu loppujen lopuksi kannatti, kun ehtittiin näkee se kaks tuntia.

Lähen nyt hakee Batmanin hoidosta ja sitte tuun uunin lämmitykseen. Meillä on sisällä kolmetoista astetta lämmintä, cool!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!