19. marraskuuta 2010

Ei joulupukkia Rovaniemellä

Ilmottauduin tuossa joku aika sitten Rovaniemelle erääseen metsästysmatkailuseminaariin, minkä vuoksi sitten jouduin matkustamaan vähän. Oli harmi, että meillä oli tiukka aikataulu, ei nimittäin ehditty käydä viemässä joulupukille minun lahjatoivelistaa eikä edes ylittämässä napapiiriä, joten pitänee tehdä uusi reissu tässä joskus. (Poroja sentään näin, mutta en tälläkään kertaa saanut niistä kuvaa, koska paahdettiin vaan ohi.) Mutta siis tarkoituksena oli vain selitellä tätä hiljaisuutta ja säälittäviä postauksia.



Kuviakin otin ehkä sen viisi, vaikka raahasin kameraa mukana koko ajan. Mutta ajattelin, että terästäydyn tämän kuvaamisen kanssa vähän ja käyn illalla ulkona ulkoiluttamassa kameraa. Jospa saisin jotain postaustakin aikaiseksi, mutta en mene lupaamaan mitään. On nimittäin tiukka viikonloppu tulossa. Järjestyksenvalvojakoulutusta aamusta iltaan molempina päivinä ja nähtävästi Tommikin on tulossa kotiin.

Viikonloppuna aion kyllä ehtiä sen verran, että pistän uuden objektiivin tilaukseen! Jospa se innostaisi kuvaamaan taas vähän aktiivisemmin. Tosin pelkään että sitten tulee aikapula vastaan, että jos jollain olisi myydä ylimääräistä aikaa, niin tänne vois laitella ilmoitusta tulemaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!