5. marraskuuta 2010

Nää on nää siivouspäivät

Jos olisin sanonut puoli vuotta sitten, että vihaan shoppailemista, se olisi ollut kaikkien mielestä ihan normaali lause minun suustani. No, viime aikoina tämä homma on riistäytynyt hieman käsistä. Onnistuin hillitsemään itseni sen aiemmin mainitsemani kirpputori-kynttilänjalan kanssa, mutta eilen poikettiin ohimennen Tiimarissa. Joku oli sitten mennyt hinnoittelemaan 9,90 euron kynttilänjalat euroon. Mustalla sametilla päällystetyt kynttilänjalat eurolla ja saman sarjan tuikkukuppi myös! Leijuin ehkä vähän. (Mihin hittoon tungen noi kynttilänjalat, kun kaikki tasot on jo täynnä?!)

Voisko näitten alennettu hinta johtua siitä, että kynttilät ei pysy näissä oikeen suorassa?!


No mut siis alunperin oltiin matkalla Prismaan. Tommi sai viime jouluna lahjaksi Finlaysonin Satumuumi-lakanat. No, niitä ei tullut käytettyä, koska niitä oli vaan yhdet. Huomasin Prisman mainoksessa jonkin tarjouksen noista juurikin samoista pussilakanoista ja Suvi 21 v. keksi, että oishan ne muumilakanat söpöt ja kävin ostaa itelleni samanlaiset. Kyllähän ne makso ihan mukavasti, mutta tuleepahan ehkä nytä käytettyä noita Tomminkin lakanoita... Ja hei, Finlaysonin lakanat kestää vähintään sen sata vuotta, eikö?


Terve noi silmät, joitten luulin jo parantuneen, mutta ne alkokin turvota uudestaan. Kävin tänään shoppaa apteekista jonku kahenkympin rasvan, ois toiveissa, että se tehois... Ja terve noi etuhiukset, jotka on nyt ihanan epätasaiset, koska en osannu leikata niitä suoraan. Mutta eilen oli ihana yllätys mennä hakemaan postia. Olin niin maassa, kun netti ei ollu toiminu koko päivänä ja ulkonakaan ei tehny mieli olla kurjan ilman takia ja postilaatikossa oli Kotivinkin jouluextra! Tilaisin Kotivinkin, jos en ois köyhä opiskelija. En nyt vielä jaksais intoilla tuosta joulusta, mutta hei tänään meinaan käpertyä peiton alle ja keskittyä pelkästään Kotivinkin jouluextraan! En ois voinu parempaa yllätystä saada tähän väliin (Paitsi että jos joku ois siivonnu täällä..), eli kiitti äiti!!

Olin suunnitellu täksi päiväksi hienon suunnitelman siivota tää kämppä, koska netinkään ei pitäny toimia. No, vahingossa meninkin rassaamaan tätä ja oho, nyt se taas toimii. Mut pakko kai terästäytyä ja tehä jotain, koska kannoin täkit jo ulos tuulettumaan. Minun tuurilla kohta sataa räntää ja muistan hakee ne täkit ulkoo vasta kun ollaan menossa nukkumaan. Ja mitä täällä on nyt lämmintä jotain 15 astetta, että mukava yö tulossa. Joo, ei muuta kun tarpeeksi kynttilöitä kehiin, niin alkaa lämmetä. Tommi tulee viikonlopuksi kotiin, joten palailen sitten kun jaksan. Huomenna ois suunnitelmissa käydä syömässä ja katsomassa kekripukin poltto, jonka on paikallinen perinne. Ehkä saan jopa kameran raahattua mukaan, joten olkaahan kuulolla sunnuntaina!

Ja niin tosiaan, mukavaa pyhäinpäivää ja kekriä kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!