27. joulukuuta 2010

2010 (Kooste)

Oon laneilla (Tosin nyt toin Tommin kotiin nukkumaan ja tulin ite lämmittää uunia siksi aikaa.), joten nyt minulla on aikaa tehdä Vuosi 2010 -postaus. Hirvittää tää projekti jo valmiiksi, mutta jospa tästä selvitään.




Vuosi aloitettiin uunin lämmityksellä (Jota onkin sitten riittänyt, koska ei nyt sattunu nää leudoimmat talvet tähän väliin sitten..) ja muutolla yhteiseen kotiin.


Batman täytti tammikuussa neljä kuukautta. (Ja itse harrastin kuvien pienentämistä blogiin, ja koska en nyt meinaa ladata kaikkia tämän postauksen kuvia uudestaan, niin näköjään käytän näitä pieniä kuvia venytettynä, tadaa!)




Helmikuussa käytiin luokan kanssa Rukalla ja Kuusamossa, jossa en oo koskaan käyny talvella (Ja kesälläkin ehkä kerran.), vaikka matkaa ois vaan se kolmesataa kilometriä. Ja että tykkäsin ja rakastuin esimerkiksi karhunkierroksen hoodeihin niin, että aloin suunnitella kesävaellusta. (Ei välitetä siitä, että meillä ei koskaan ollut aikaa sellaiseen.)


Minusta ja Möhiksestä tuli kaverit. Ihan hyvin siihen nähden, että kammoan kissoja. Tai en enää kammoa.




Maaliskuussa meillä oli lumilautailuaiheiset kuvaussessarit Jussin ja Jussin kaverin kanssa ja sen lisäksi Batman täytti puoli vuotta ja sai upean puolivuotissynttärikakun. Sitten käytiin myös Kesäniemessä eväsretkellä ja oli kylmää! Maaliskuussa sattui myös kauhean surullinen juttu, kun pienen Renin sydän petti kesken mökkireissun.




Huhtikuun alussa tehtiin taas reissua koulun puolesta, ja tällä kertaa huristeltiin junalla Pietariin ja koin taas pieniä ihastumisia kaupunkiin. Uuden vuoden lupauksia en oo ruukannu tehä, mutta tänä vuonna voisin luvata, että treenaan tuota venäjää vähintäänkin sille tasolle, missä minun pitäis käytyjen kurssien perusteella olla.


Pietarin reissun lisäksi vein Tommin lohdutusmatkalle taas kesäniemeen retkelle. Hehee...




Toukokuussa pidettiin pienet vappujuhlat. Ulkona oli ihan jäätävää edelleen. Sitten ostin (nähtävästi rekvisiitaksi) näppylähanskat pihahommia ja remonttia silmällä pitäen. Batman söi ne yhden käyttökerran jälkeen ja heitin ne menemään. Eteinen on vielä maalaamatta. Batman ja Möhis on jo mitä parhaimmat ystävät.




Toukokuussa tuli myös järkyttävät helteet ja pidettiin pientä picniciä linnanraunioilla. Tommin äiti otti itselleen uuden kissan, jolloin Möhis muutti meille lopullisesti, koska pikkukissa paljastui terroristiksi ja sen kohteena oli kännynkänlatureiden lisäksi Möhis. Toukokuussa pidin myös ekat synttärijuhlat moneen vuoteen ja oli huippua!






Kesäkuu alkoi ja olin cool. Olin puolitöissä ja puoliosallistujana teatterileirillä, jossa oli ihan huippua, vaikka näytinkin ihan tyhmältä. Leirin viimeisen viikonlopun jätin väliin ukin hautajaisten vuoksi, mikä tietenkin oli vuoden surullisin juttu. Sen jälkeen lähdettiin Tommin äidin mökille viettämään juhannusta ja Batman keskittyi omiin hommiinsa. Jäätiin sinne mökkeilemään ja töihin siihen saakka, kunnes tultiin Tommin kanssa kotiin, jotta Tommi voisi valmistautua lähtemään taas - armeijaan.




Heinäkuussa hengailtiin kaupungilla ja maallakin, maalattiin taloa ja minusta tuli sotaleski. Pakenin leskeyttä kotiin vanhempieni luo ja peikkometsään.





Kävin myös katsomassa joka kesän pakolliset kesäpesäpallot, suoritin 15 opintopistettä kesäopintoina ja telttailin, koska sisällä ei yksinkertaisesti vain voinut nukkua kuumuuden vuoksi.





Elokuussa tehtiin äidin kanssa interrail-matka Kuopioon asuntomessuille, ja oli epäreilua, että Kuopiossa oli +30 ja meillä kotona +5 niin että olin Kuopiossa väärät vaatteet päällä. Oleskelin myös kotona tekemättä juuri mitään eli makoilin nurmella kameran kanssa ja sitten kuun lopussa tehtiin vielä anoppi-miniä -roadtrippi Säkylään Tommia katsomaan.

 

Elokuussa alotettiin Riikan kanssa historiaan ja muotiin (lol) pohjautuva kuvausprojekti, jonka piti valmistua kesän aikana, mutta koska tehtiin kaikki niin vimosen päälle, niin projekti jatkuu edelleen.


























Syyskuussa käytiin Batmanin kanssa puolukassa ja luokkakavereitten kanssa kalalla. Ihastuin myös vähän uusiin kenkiini ja isän vanhaan takkiin, mutta totesin taas, että kuvissa järkevältä näyttäminen on täysin yliarvostettua. Batmanilla oli yksivuotissynttärit.



Lokakuussa kävin taas koulun kustantamalla matkalla, hauenkalastureissulla Oulujärvellä. Ja koska oon niin eräjorma, vietin lopun lokakuusta metällä. Että eipä siitä sen enempää sitten.





Marraskuussa päätin hankkia kaikki joululahjat ajoissa, mutta unohdin. Sen sijaan muistin kyllä lukea kaikki joululehdet läpi muutamaan kertaan. Yritin pitää taloa lämpimänä kynttilöillä. Kävin koulun kustantamalla juhlinta seminaarireissulla Rovaniemellä. (Tässä vaiheessa vastaan ihmettelijöille, ei, minulla ei ole muuta elämää kuin koulu.) Lisäksi kulutin aikaa Batmanin kanssa.





Joulukuu ja itsenäisyyspäivä, jonka vietin ensimmäistä kertaa kaupungissa. Jouduin meneemään Sarpalle katsoo linnanjuhlat, koska meillä ei oo televisioo. Tilasin lopultakin sen kauan himoitsemani objektiivin ja pulmailin joulukuusiongelman kanssa päätyen joulukoivuun. Aaton olin vanhempieni luona ja joulupäivänä seilasimme takaisin Kajaaniin. Kajaanissa osallistuin laneille, ekaa kertaa omalla koneella. (Tommi osti minulle HoNin, rrrrrromanttista!)

4 kommenttia:

  1. Oi, ihana katsaus vuoteen ja niin upeita kuvia :)

    VastaaPoista
  2. Hih, kiitti! Vaikka onnistuinkin raiskaamaan kuvanlaadun melko tehokkaasti, mut näitähän sattuu. :D

    VastaaPoista
  3. oou, tykkään älyttömästi nuista nuoruusmuistokuvista, mitä facessaki oon nähny! :) ihania kuvia..

    VastaaPoista
  4. Heidi, se olikin hauska projekti! :D Ja tervetuloa lukijaksi!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!