30. joulukuuta 2011

Restonomijuhlat vol 2.

Apua, mihin tää kaikki aika oikein katoaa!? Ilmeisesti ei ainakaan tietokoneella hengaamiseen, istuin nimittäin just lukemassa vajaat kolme tuntia blogipäivityksiä. Ja tuossa on pari vielä odottamassa... Ei oo hetkeen tullut istahdettua koneelle ihan ajan kanssa. Tästä päivästä lähtien tosin oon osa-aikainen jedipelileski, joten ehkä jatkossa näitä postauksia alkaa tippua taas tasaisempaan tahtiin. Sitä paitsi sain joululahjaksi salaman kameraan, joten en voi käyttää tätä pimeyttäkään tekosyynä!

Joulusta puheen ollen, taidan skipata koko joulun täältä blogin puolelta. Kävi nimittäin niin, että kaikki joulukuvat ja -lahjat on kotona, ja oon menossa sinne takaisin aikaisintaan loppiaisen jälkeen. Veikkaan, että joulukuvat tammikuun puolessa välissä ei herätä kauheesti hilpeyttä. Voin kuitenkin kertoa lyhyesti, että joulu sisälsi lähinnä nukkumista ja syömistä ja lahjaksi tuli perinteiset kasa sukkia, suklaata ja pyjama.


Olin kuitenkin sen verran fiksu, että heitin omalta koneelta parit valmistujaisbile vol. 2 -juhlien kuvat photobucketiin jo etukäteen. Toiset kemut oli siis sukulaisille, tutuille ja lapsuuden (ja muinaisen nuoruuden, heh) aikaisille kavereille. Ja nää juhlittiin sitten hillitysti kotona. Olin alunperin suunnitellut ihan pieniä kahvikutsuja, mutta jotenkin kivasti homma levisi käsiin ja vieraita oli ehkä tuplamäärä. Onneks oli ruokaakin ja onneks ihmiset oli jo valmiiksi niin täynnä kaikkia jouluherkkuja, että jääkaappi pursusi vielä seuraavanakin päivänä.


Semmoiset juhlat ne. Vaikka joulut ja valmistujaiset on nyt juhlittu, niin ei tässä laihtumaan päästä. Käytiin tänään ostaa neljä kassillista ruokaa huomiselle. Voi olla, että rakettien lisäksi räjähtää mm. yksi Suvi. Jos ei, niin palailen viimeistään vuodenvaihteen jälkeen. (Olettaen, että tämä päivä on vasta jedileskeyden alkua...)

28. joulukuuta 2011

Restonomijuhlat vol. 1

Pitkästä aikaa moi! Oon ollu niin lomalla tietokoneesta viimeisen viikon ajan. Tää on ilmeisesti nyt sitten tätä työttömän arkea. Toisin sanoen oon juhlinu viikon. Ensin viralliset valmistujaisjuhlat torstaina, illalla sitten kavereiden kanssa. Perjantaina tein siirtymän kotiin ja lauantaina oli jouluaaton bileet. Viikonloppu menikin sitten syödessä ja lihoessa, ja tiistaina järkättiin vielä valmistujaisjuhlat sukulaisille.


Viralliselta valmistujaispäivältä on vähän nihkeesti kuvia omassa kamerassa. Oon ite noin kolmessa kuvassa ja kahdessa oon silmät kiinni ja kolmas on tärähtänyt. Sen sijaan kavereiden kamerat on mitä ilmeisimmin melko täynnä jos jonkin sortin matskua. Lisäksi ratsasin äitin kameran sieltä virallisesta osuudesta. (Yllä olevassa kuvassa oon tuossa hieman kuvan keskustasta oikeelle päin, mustassa, yksiolkaimisessa mekossa ja hopeinen kukka päässä. Siinä suunnilleen parasta asukuvaa, mitä kyseiseltä illallata on olemassa...)


Juhlapuheen piti liikenneministeri, joka muistutti meitä turvvyön tärkeydestä. Sen jälkeen käytiin syömässä ravintolassa ja iltapäivällä tehtiin maailman rumin, vaikkakin alan ammattilaisten valmistama täytekakku, josta minulla ei valitettavasti oo kuvaa. Illaksi mentiin pyörähtää vielä kaupungille, alan ammattilaisina sekin setti. Ja aamulla heräsin sitten työttömänä, kivat juhlat siihen nähden!

Yritän jaksaa käydä noi joulun kuvat ja toisten valmistujaisjuhlien kuvat läpi jossain vaiheessa. Kohta tosin pitäis vissiin lähteä kokeilemaan zumbaa, ekaa kertaa ikinä. Ja vieläpä kaksi tuntia putkeen...

21. joulukuuta 2011

Kenraaliharkkajutut

Tein eilen vuoden urotyön ja kävin ostaa kaikki joululahjat kerralla. Tai no, pariin lahjaan ostin tarvikkeet, jotka nyt odottelevat tuolla sitä hetkeä, kun joku ne lahjoitettavaan muotoon askartelee. Olin kaupoilla tosiaan ensimmäisten joukossa, roikkumassa oven kahvassa jo hyvissä ajoin. Vältyin siis pahimmilta ruuhkilta, mikä tosin kostautui sillä, että jouduin hengailemaan kaupungilla ylimääräistä aikaa. Oltiin nimittäin sovittu tapaaminen kavereiden kanssa iltapäivälle, mutta minä olin valmis jo puolen päivän aikoihin. No, loppu hyvin, kaikki hyvin ja kotiin selvisin. Tosin olin illalla aivan poikki!


Tänään olikin sitten vuorossa valmistujaisjuhlien kenraaliharjoitus. Minusta homma alkoi kuulostaa suunnilleen siltä, että huomenna olisi fiksua ilmaantua paikalle kokopitkässä mekossa. Sen verran tarkkaa toi tekeminen tuntui olevan. Mutta ei voi mitään, minulla on se viidentoista euron pikkumusta, sillä mennään! (Lisäksi tein eilen arjen säästöjä ja ostin toisenkin mekon, jonka ajattelin laittaa päälle sitten joulun jälkeen, kun järjestän sukulaisille pienen kahvitilaisuuden. Jokaiseen tilaisuuteen omansa...)


Nyt minun pitäis alkaa siivota, koska voi olla, että pari kaveria tulee huomenna pyörähtää ennen illan menoja. Täällä on tällä hetkellä hyvä kaaos. Aloin nimittäin pakkailla tavaroita siihen malliin, että pikkuveli saa omat tavaransa mahdutettua tänne tammikuun alussa. Jotenkin toi pakkaamishomma näkyy levinneen käsiin. Tai paremmin sanottuna ympäri kämppää... Ja tänä iltana ois vielä tarkotus ehtiä keilaamaan porukalla.

18. joulukuuta 2011

Päivä tekstinä ja bonuksena yksi kuva

Heh, minulla oli vielä aamulla visio, että teen tänään päivä kuvina -tyylisen postauksen, koska kerrankin tiedossa oli kotipäivä, joka sisälsii muutakin, kuin sohvalla makaamista. (Sellanen päivä kuvina vois olla semitylsä...) Mutta koska meillä päin sananaparsi "ei mennyt niin kuin Strömsössä" on lähes loppuunkulutettu, ei tämäkään päivä ollut kuvasaldon osalta kovin juhlittava. Itse asiassa huolin julkaisuun kaksi kuvaa, jotka nekin yhdistin yhdeksi. (Neronleimaus tämäkin. Ja siinä vaiheessa, kun käytän sanontaa "laatu korvaa määrän", niin katsokaa pahasti.)


Aloitin aamun äitin tekemällä riisipuurolla ja joululahjajutuilla samalla kun oottelin Heliä herääväksi. Meillä oli suunnitelmissa kampaamoleikki, vähän niin kuin silloin pienenä. Värjäsin Helin hiukset päänahan valkoisella vappuhiusvärillä ja äiti säikähti, että pikkusisko saa jonku allergisen reaktion. Suuremman reaktion tosin taisi aiheuttaa se juuriharja, jolla äiti Helin päänahkaa hankasi. Tänään onnistuttiin vähemmän kivuttomasti. Kesken operaation sain kuitenkin tiedon, että nyt lähtään hakemaan joulukuusi. Minusta tuntuu, että oon missannu tuonkin perinteen viime aikoina, joten ilmottauduin heti mukaan.

Ja lopulta sitten käytiinkin isän kanssa kaksin hakemassa kasa kuusia, jotka tuotiin äidille arvioitavaksi. Ilmeisesti toinen kuusista saa tulla aattona sisälle asti, vaikka se onkin taas perinteisesti harva, lyhytneulainen, väärän värinen... Samalla reissulla laitettiin traktoriin ketjut, tosin siinä hommassa en ollut ihan niin täysillä, lähinnä tyydyin katselemaan vierestä. (Että voisin taas päteä osaavani laittaa traktoriin ketjut, hehe.) Illalla käytiin äitin kanssa kirkossa laulamassa kauneimpia joululauluja, joten eiköhän se joulu voi nyt jo lopultakin tulla. Tai ei ihan vielä, minulla kun on tasan yksi lahja hankittuna ja sekin on itse asiassa vielä kesken. Ajattelin kuitenkin olla kaupoilla tiistaina aamupäivästä, jolloin mummot ovat ostoksensa jo tehneet ja työihmiset ovat vielä töissä.

16. joulukuuta 2011

Tee se itse -kynttilät


Mummulan kuusessa on edelleen aidot kynttilät ja itse asiassa osa niistä tehdään itse. Kun oltiin pieniä, tuo kynttilänvalaminen oli joka jouluinen perinne. Nykyään sitä tulee viipotettua aina ties missä, joten talkoisiin ehtii harvoin. Tänään satuin kuitenkin olemaan maisemissa ja heti paikalla, kun mummu soitti illan ohjelmasta. Homma hoidettiin ja sormet poltettiin tänä vuonna yhdessä Aino-serkun kanssa. Nykyään tuo tosin on todella siistiä tekemistä siihen nähden mitä se oli esimerkiksi kymmenen vuotta sitten, jolloin kaikki mahdollinen oli steariinikuorrutuksen alla.


Kynttilöiden väritkin on vaihdellu vuosien saatossa, koska yleensä sekaan heitetään kolmen talouden vuoden aikana kertyneet kynttilänjämät. Tänä vuonna saatiin kuitenkin kauniin harmaita ja vanhan joulun punaisia kynttilöitä. Ehkä mukavampia, kuin ne yhden vuoden mintunvihreät kuusenkynttilät, jotka olisi nyt ehkä sopinut paremmin kesäjuhliin. Mutta toisaalta, eikö tää joulukin oo laulun mukaan ikään kuin kesä keskellä talvea? (Tai no, voiko tuota vesisadekeliä nyt kovin talveksi kutsua...)

Kynttilähommien jälkeen lauleskeltiin joululauluja moniäänisenä. Mummulla on kunnianhimoinen suunnitelma saada aatoksi jonkinlainen musiikkikavalkadi kasaan, onhan meillä jo muutama biisi pelkästään yhdellä kokoonpanolla.


Kynttilähommien lisäksi oon lähinnä vaan maannu sohvalla ja katonut telkkaria. Tänään kyllästyin morsiandieetteihin, pikakurssikodinostoihin sekä ostos-teeveeseen ja pistin aina niin piristävän Heinähatun ja Vilttitossun pyörimään, vhs-laadulla. Heh. Sen jälkeen kävin vielä lenkillä, jonka olisin ehkä voinut jättää tekemättä. Keli oli ihan hirveä, taivaalta tuli lähes kaikkea mitä sieltä ylipäätään on mahdollista tulla ja tie oli jäässä. Kuvitelkaa tilanne ja lisätkää siihen kaksi eri suuntaan kiskovaa koiraa. Kun pääsin kotiin, olin aivan poikki, märkä ja kylmissäni. Yksi kunnon talvi tähän väliin ei ois pahitteeksi, kiitos!

13. joulukuuta 2011

Profiilikuvan metsästys


Tulin kaupungista hengailee tänne kotikulmille ja tämän päivän ohjelmassa oli pieni road trippi eräälle paikalliselle nähtävyydelle, vanhalle myllylle. Mukaan lähti Riikka ja kamerat. Tavoitteena oli saada minulle uusi FB-profiilikuva. Heh, oon ehkä vähän perfektionisti sen suhteen... Ei mutta kyllä me otettiin muitakin kuin profiilikuvakelpoisia otoksia, koska a) miljöö on upea ja b) valo ulkona oli erinomainen. Oon niin liekeissä tästä lumesta, nyt vaan toivotaan, että se ei katoa ennen joulua. Lisää ainakin tulee hyvää vauhtia! (Tajusin muuten eilen, että joulu on jo ensi viikolla, kuinka hurjan nopeasti aika onkaan mennyt! Sain myös lopultakin kansitettua opinnäytetyöni ja opintosihteeri onnitteli minua valmistumisen johdosta, eli se on varmaa nyt! Enää puuttuu, että joku tulee koputtamaan ovelle ja tarjoamaan töitä...)


Innostuttiin kuvaushommista siinä määrin, että suunniteltiin huomiselle uutta reissua! Hehe, toivottavasti en oo kippeenä, istuin tänään nimittäin vahingossa tuonne hankeen pelkkä villatakki päällä (ja siis toki minulla oli siellä sukkahousut alla...), mikä imaisi kosteutta melko hyvin ja nyt on kurkku vähän arkana. Tosin se nyt on ollut jo vaihtelevasti kipeä pitemmän aikaa, varmaankin ihan normaalia syysflunssaa. Tai talviflunssaa, sisäinen kello elää vielä syksyssä, koska säiden puolesta talvi on vasta alkamassa.

Seuraavaksi ajattelin pyörähtää ulkona lumitöissä. Meillä ei kyllä tarvis juurikaan lumitöitä tehä, kun talosta löytyy kolme traktoria, mutta koska minun ei tänä talvena ole enää pakko tehdä lumitöitä, niin ne on taas mukavia hommia! Tälle reissulle tosin varaudun toppakamppein!

11. joulukuuta 2011

Virallinen pikkujoulukauden aloitus

Oon ehkä muutamaan otteeseen maininnu näistä hiuksista. Kivat, mutta mahdottomat käsitellä, mikäli kyse on esimerkiksi kihartamisesta. Oon kokeillu ilmakihartimet ja suoristusraudat. Tähän saakka oon saanu kiharat pysymään pisimmillään kaksi tuntia. Sen jälkeen hiukset muistuttaa enemmän jotain tuulenpesää, joka on pakko harjata. Tästä taas seuraa pörröilmiö ja täysin hallitsemattomasti leijailevat haituvat. Nyt lopultakin päätin sitten uhrata neljäkymppiä tuohon aikoinaan niin monessa blogissakin hehkutettuun Remingtonin Pearl Wandiin.


Nyt voin vaan todeta, että olisi pitänyt tehdä tämä sijoitus jo aikoja sitten. Minulla on ollu kiharat nyt vuorokauden ajan. Ne on kestäny lumituiskun ja yön sängyssä pyörimisen. Lisäksi oon laittanu niitä moneen otteeseen uudelleen ja uudelleen. Ja siis en oo laittanu hiuksiin mitään semmoista ainetta, mitä en olisi aikaisemmin kokeillu. Systeemin käyttö tosin vaatii vielä harjoittelemista. Kiharat tuli, mutta ne sojottivat joka ilmansuuntaan, heh...


Vedin sitten hiukset yhteen myttyyn ja kiinnitin ylös muutamalla pinnillä. Tämäkään kampaus ei normaalisti onnistu, vaan pää lähinnä ampuu pinnejä täysin hallitsemattomasti. Kiharat kuitenkin jämähtivät hyvin paikoilleen, enkä edes tukehtunut hiuslakkaan. Tuolta tosin saattoi sojottaa muutamia latvoja, mutta hyväksyn sen, koska vasta opettelen tuon kihartimen käyttöä. Enkä oo mikään haka kampaajanakaan. Vielä. Täytyy jatkaa treenaamista, valmistujaisiin on kaksi viikkoo aikaa, joten hyvin ehtii!


Kävin eilen kauden ekoissa (ja ilmeisesti myös viimeisissä) pikkujouluissa. Nää pikkujoulut on jokavuotinen perinne. Ollaan kokoonnuttu sekalaisella porukalla syömään mahat täyteen ja istumaan iltaa. Illan päätteeksi kipaistiin vielä keskustassa. Tää toinen meidän paikallisista, eräs nimeltä mainitsematon yökerho ei minua kauheesti houkuttele, enkä ees muista milloin oisin kyseisessä paikassa viimeksi käynyt. Normaalisti oon liuennu jengistä hyvissä ajoin, mutta nyt oli pakko viimeisten pikkujoulujen vuoksi käydä toteamassa, että kaikki hinnat oli taas noussu edellisen kerran jälkeen. Mutta pääasia, että meijän porukalla oli ihan huippuhauskaa!

Ai niin, kompeksoidakseni näitä viimeaikaisia mekko- ja huulipunaosteluita, ostin eilen lukkosulaa ja rassasin pyörän lukon kanssa pakkasessa ainakin viisi minuuttia. Lukko ei auennut, mutta kohmeiset sormet se lukkosula kuitenkin sai lämpiämään. Oon kuitenkin ylpeä itsestäni siinä mielessä, että hoksasin marketissa kävellä suoraan ah niin miehekkäälle autotarvikeosastolle ja itse lukkosula löytyi noin puolen minuutin etsimisen jälkeen.

9. joulukuuta 2011

Videoton videopostaus

Oon taas mennä viipottanut ympäri maailmaa, ja kun lopulta palauduin hoodeille, niin oon ollu kotona sen verran, että nukuin päiväunet ja lähetin yhden työhakemuksen. Nytkin oon lapsenlikkana. Sain talon just hiljaiseksi, toivotaan, että tää hiljaisuus kestää... Heh. Jään tänne vielä yöksi ja hoitohommat jatkuu huomenna. Sen jälkeen pyörähdys kotona ja jokavuotisiin pikkujouluihin illaksi! Huh, ehkä sunnuntaina ehtii jo hengähtää ja ensi viikolla aattelin vaihtaa maisemaa, mutta tällä kertaa äidin ruokiin.

Ja tässä vaiheessa voin tyylikkäästi todeta, että tämän postauksen sisältö ei nyt taas mennyt ihan nappiin. Tarkoitus oli upottaa tähän video siitä, mitä tapahtui sillä välin, kun Batman oli pojilla hoidossa. YouTube päätti kuitenkin toisin ja kyseistä videota ei YouTuben mukaan ole mahdollista upottaa ollenkaan. Videon voi kuitenkin katsoa täältä!

Hätävarakuvituksena kuva parin viikon takaa, mutta fiilis ulkona on ollut eilen ja tänään kutakuinkin sama, joten annan itselleni anteeksi.

 Korvauksena tästä mönkään menneestä postauksesta tähän loppuun voinkin sitten paljastaa, että ostin tänään elämäni ensimmäisen pikkumustan! Elämäni ensimmäisen! Alkaa nousta jo hurjiin sfääreihin tää homma. Viikko sitten huulipuna ja nyt pikkumusta, mitä täällä tapahtuu?!

3. joulukuuta 2011

Kohti naiseuden huippua

Pahoittelen, että tää postaus on taas tämmöinen tynkä, mutta minulla on hyvä syy. En oo omalla koneella, joten minulla on tässä kuvankäsittelyohjelmina windowsin oma ohjelma ja se peruspaint ja omin päin en uskalla alkaa latailla mitään tähän. Näitä molempia ohjelmia käyttämällä sain menemään kahden erillisen kuvan muokkaamiseen ja niiden yhdistämiseen aikaa noin puoli tuntia, kun PhotoScapella olisin tehnyt sen noin puolessa minuutissa. Mutta selittelyt sikseen ja varsinaiseen asiaan!


Pitempään seuranneet saattaa ehkä muistaa minun itseni naisellistamiseni. (Ja niille, jotka ei oo ollu mukana niin pitkään tai niille, joilla on huono muisti, niin kerrottakoot, että en oo koskaan ollut mikään varsinainen tyypillinen nainen. Tosin en kyllä mikään rekkis-ääripääkään, mutta se ei nyt liene olleellista. Oon kuitenkin ennen laittanu jalkaan mieluummin kumpparit kuin korkkarit jne. Mutta tuossa jokin aika sitten aloin ostella farkkujen rinnalle vaatekaappiin myös hameita ja käyttäytyä muutenkin "naismaisemmin" eli ts. aloin käyttää entistä enemmän aikaa pukeutumiseen ja ulkonäköön.) Nyt alan olla melko kehittynyt, ostin nimittäin eilen elämäni ensimmäisen huulipunan.

Minun aikaisemmat kokemukset on lähinnä ensimmäiset meikkikokeilut äidin kaapista löytyneellä oranssilla huulipunalla ja jo tuossa iässä olin niin fiksu, että totesin minun ja oranssin huulipunan yhteensopimattomuuden. Okei, myönnän, että oon omistanut mustan huulipunan, mutta vaikka nyt jo puolet ehti innostua salatusta goottimenneisyydestä, niin joudun tunnustamaan, että ei ole mitään  jännää goottimenneisyyttä. Käytin sitä huulipunaa tasan kerran, penkkareissa esittäessäni Gene Simmonsia. Sen jälkeen se huulipuna katosi. Ja voitte kuvitella, että näiden huulipunakokemusten jälkeen ei mikäänlainen ajatus huulipunasta minun naamallani ole tuntunut kotoisalta. En ole koskaan käyttänyt edes huulikiiltoja.


Kunnes erinäisiä tyyliblogeja seuraillessani päähäni alkoi vähitellen kaivautua ajatus lumikki-naamasta. (Tiijättehän, hiukset mustat kuin eebenpuu, iho valkea kuin lumi ja huulet punaiset kuin veri.) Ihohan minulla on täysin luomuvaalea (tosin aurinkopuuteri on tehokäytössä häivyttämässä goottimielikuvaa) ja hiukset on nyt olleet jo muutaman vuoden paria astetta oikeeta tummmemmat eli lähes mustat. Enää ne huulet puuttui! Ja minähän en tosiaan tunne mitään semmoisia asteittaisia siirtymisiä, että olisin ostanut jonkin hillitymmän punan ensialkuun, vaan kävelin Seppälän kosmetiikkaosastolle ja otin suunnilleen sen punaisimman huulipunan.

Sen verran kuitenkin käytin aivojani, että päädyin (Kiitos Natan!) tuohon suht. edulliseen Wet n Wildiin siltä varalta, että tuo nyt sattuisi jäämään sinne meikkipussin pohjalle. Siis sen pienen meikkipussin, mihin mahtuu kaikki omistavani kosmetiikka, joka kertoo karua kieltään tuosta aiemmin minulle hyvinkin rakkaasta "meikkivoide ja kajalihan riittää" -mentaliteetistä. Tosin nyt keksin jo tarvitsevani luonnollisesti myös huultenrajauskynän, jota en kiireessä ehtinyt eilen bongata. Mutta sen voin käydä ostamassa samalla, kun lähden etsimään naisellista valmistujaismekkoani.

Ja loppuun tulee sitten tunnustus. Sieltä meikkipussista ei ole löytynyt edes ripsiväriä varmaan viimeiseen kahteen vuoteen. Ja ei, en omista ripsenpidennyksiä. Oli aika, jolloin ripsiväri oli suunnilleen ainoa kosmetiikka, jota naamaani tungin. Sitten yhden kesän jälkeen "unohdin" meikata ja totesin syksyllä, että ripset ovat paljon tuuheammat, kuin keväällä. Tästä vedin heti johtopäätöksen, että ripsiväri pilaa ripset, joten luomuripsillä mennään. Heh, luulen kyllä, että "vika" löytyy omasta päästä, mutta tuleepahan säästettyä se ripsiväriin kuluva raha esimerkiksi johonkin hyödylliseen, kuten karkkiin.

1. joulukuuta 2011

Irtiottoja


 Ihan pikapikamoit ennen lomaa! (Lasken viikonlopun lomaksi, koska tiistaikin on vapaata, joten maanantai menee siinä samalla. Tai no, siis minullahan on nykyään enemmän lomaa kuin mitään muuta, mutta se lomakin tuntuu spesiaalilta, kun lähtee johonkin...) Oon lähössä Ouluun, jossa menee ainakin puoleen väliin ensi viikkoa. Tavoitteena tuolla reissulla ois löytää mekko valmistujaisjuhliin ja lopettaa sen asian stressaaminen. Senmoista.

Kävin äsken kaupassa matkaeväitä ostamassa sukkahousut jalassa testaamassa, että voisinko ehkä mahdollisesta selvitä paleltumatta rautatieasemalle hame päällä. Totesin, että mahdollisuudet onnistua ovat ehkä noin kahdeksankymmenen prosentin luokkaa, joten näillä mennään. Ongelmana ovat kengät. Ei hirveesti houkuttais laittaa valkosia tossuja tuonne kuraan tallustelemaan ja pelkään, että korkkareissa lentelen melko reippaasti. (Karu yhdistelmä hameen kanssa...) Onneks tässä on vielä vajaa tunti päättää ja siitä tulikin mieleen, että vois mennä jo pakkaamaan.


Batman menee Tommille hoitoon ja ostin Tommin kiusaksi kaupasta Batmanille vinkupallon, jonka meinaan antaa sille viikonlopuksi mukaan. Heh, vahingonilo, paras ilo! Ja tästä tuli mieleen, että oman pakkaamisen lisäksi levällään on Batmaninkin tavarat, joten ehkä ois aiheellista laittaa kone nyt sivuun ja toimia.

Otan kameran mukaan, jos saan sen mahtumaan johonkin väliin! Mutta palaillaan viimeistään ens viikolla!

P.s. Ai niin, tänään on joulukuu, eikä minulla oo ees kalenteria.

29. marraskuuta 2011

Pieni jouluhössötys


 En oo omasta mielestäni mikään jouluhössöttäjä. Oon se ihminen, joka suunnittelee ostavansa lahjat jo syksyllä, mutta lopulta löydän itseni hikoilemasta marketeissa aatonaattona kulkusten tahdissa niiden kolmentuhannen muun mattimyöhäisen kanssa. Tykkään kyllä laittaa joulukoristeita, mutta niittenkin kanssa oon hyvin maltillinen. Minulla ei oo esimerkiksi yksiäkään jouluvaloja. Edellisessä postauksessa mainitut maailman rumimmat jouluvalot on, onneksi, hukassa. Ja niitä etsiessäni muistin, että niissähän oli viime vuonna joku discomode viimeiset hitaat aka kosketushäiriö, että valoista paloi suurimman osan ajasta vain yksi kolmasosa. Itse asiassa en yhtään ihmettelis, jos nuo maailman rumimmat jouluvalot ois lentäny muutossa roskikseen. Ja kun nyt kysytte, niin rumat ne oli siksi, että valojen ympärillä oli jotku ihmeelliset aurinkokuviot, joista tuli lähinnä mieleen joku Gran Canarian suomalaisbaarin uusi vuosi ja havaiji-paidat. (Tää vertaus voi kyllä ontua, koska en oo ikinä kokenut Gran Canariaa.)


Tykkään kuunnella joululauluja. Tosin tässäkin asiassa oon melko tarkka. Ne hartaammat kuorosovitukset ei oo oikeestaan minun juttu, vaan sen sijaan Spotify soittaa Raskasta Joulua ja Raskaampaa Joulua. Lisäksi listalle mahtuu muutama biisi Rajattomien siltä menevämmältä osalta sitä joululevyä. Tuolta listalta löytyy toki myös muutama eri versio The Snowmanin tunnaria Walking in the Air ja jokunen biisi The Joulukalenterista ja muutamia muita randomeita. Ja se tunnustus tulee nyt. Sieltä listalta löytyy myös pari kappaletta Ti-Ti Nallen joululevyltä, mutta nää on ihan puhdasta nostalgiaa. Kyseinen c-kasetti soi nimittäin lapsuuden jouluina aika lailla aamusta iltaan. Äiti-raukka.

Sen sijaan tykkään kyllä soittaa ja laulaa lähes mitä tahansa joululauluja ja paikoin hyvinkin hartaasti. Jouluissa onkin kivaa se, että siitä saa syyn laulaa porukalla. Tai ylipäätään, että koko porukka on kasassa ilman, että kenelläkään on kiirettä mihinkään. Paitsi mitä nyt tietysti lahjoja avaamaan, mutta nuo lahjatkin alkaa olla nykyään aika toissijainen asia tuossa joulussa.


Viikonloppuna tehtiin äitin kanssa pipareita. Oltiin vähän normaalia enemmän ajoissa, mutta koska en oo nyt menossa sinne kahteen viikonloppuun, niin oisin todennäköisesti missannut koko piparit. Tai siis pipareita ois varmasti riittänyt minulle vielä vaikka uuteen vuoteen saakka, mutta kun se juttu on se piparitaikina. Kaikkihan sen tietää. Äiti oli kuitenkin pakannut minulle jäätävän kasan noita pipareita mukaan, ja epäilen, että kotiin ei jäänyt yhtään. Ei auta, kun ostaa aurajuusto. Tulee paremmin syötyä, kun ei ole niin makkeeta, heh. No, mutta eilen siis ostin glögiä ja mussutin itekseni noita pipareita.


Tänä vuonna meen melko köyhillä koristeilla, koska ne jouluvalotkin on tehny katoamistempun. Viime vuonna minulla oli joulukoivu ja tuon havuja pudottamattoman joulupuun teemalla jatkoin tänäkin vuonna. Tosin pienemmässä mittakaavassa. Hain ulkoa vain yhden oksan, jonka sitten ripustin rautalangalla ikkunalle. Nyt kun mietin, niin tuo olisi kivempi keskellä kattoa, ikään kuin kattokruununa, mutta en ole varma, saisinko sen viriteltyä tuohon. Ehkä katson sitä hetken tuolla ikkunassa, saattaa näyttää paremmalta illalla pimeässä, ja siirrän sen parin viikon päästä keskelle huonetta. Tai sitten en, koska oon välillä vähän laiska tällaisten asioiden suhteen.


Lisäksi poltan kynttilöitä läpi syksyn ja talven, mutta joulun aikaan ehkä enemmän. Jos siis olen niitä täällä polttamassa. Minulla ei oo koulua enää ja iso osa kavereistakin lähtee joulukuun aikana pois, joten kovinkaan paljoa Kajaanissa tuskin jaksan yksinäni istua. Sitä paitsi, oon lähdössä tästä kämpästä joka tapauksessa joulun jälkeen. Ajattelin käydä tutustuu maailmaan Kainuun ulkopuolella. (Tässä kohtaa tosin hakkaan päätäni seinään, koska minulla ei ole mitään käsitystä työpaikasta, kun en edes tiedä, että mitä haluaisin elämälläni tehdä.) Mutta hei, joulu on minulle tosiaankin aikaa, jolloin en meinaa stressata mistään. Olisin ilmeisesti saanut joulunpyhiksi tarjoiluhommia, mutta ajattelin ottaa tämän loman kannalta eli olen julkisesti laiska. Koska sen totisesti oon ansainnu.

28. marraskuuta 2011

Etanapostia!


Arvatkaa kenellä oli tänään viimeinen luento? En mee heittää tähän mitään ikinä-läppää, koska en vieläkään tiijä, mikä minusta tulee isona ja sitä paitsi opiskelijaelämä on ihan kivaa. Mutta siis tää koulu alkais olla jo melko nähty. Oparistakin on jo numero, vaikka joudun tekemään vielä pientä viilausta. Viime viikolla juhlittiin Ninnun kanssa onnistuneita opariesityksiä lasillisella viiniä. (Tai pullollisella, koska meille ei myyty vakkaripaikassa ku pullo.) Tänään aattelin juhlistaa kotona juomalla glögiä ja syömällä pipateita. Lisäksi aattelin viritellä maailman rumimmat jouluvalot paikoilleen.


Viime viikko tosiaan oli aika tiivis noitten kouluhommien suhteen. Ilmeisesti hieman yllättävää, koska äitikin jo alkoi kysellä, että mitä oon oikeen puuhannu, kun en päivitä täällä. Ja kouluhommiin palatakseni, tiistai-iltainen kypsyysnäyte on kuulema mennyt läpi! Oon siis teoriassa riittävän kypsä valmistumaan korkeakoulusta, käytäntöä tuo ei onneksi testannu.

Viikonloppuna pidin sitten rentoiluviikonlopun äitin ruokien äärellä. Tehtiin pipareita ja torttuja ja juotiin glögiä, eli joulukausi on nyt ihan virallisestikin avattu. (Ekasta adventista saa alottaa, ei oo pakko oottaa sitä joulukuun ekaa päivää, jos ei jaksa.) Ja tänään ois tosiaan tarkotus laittaa tänne kaupunkiasuntoonkin jotain pientä. Mitään kovin massiivista, kuten esimerkiksi joulukuusta, en ala tänne raahaa, koska en täällä oo jouluna kuitenkaan.


Koulu- ja joulujuttujen lisäksi minua piristi tänään postilaatikon sisältö. Minulla on uus kirjekaveri, vähän niiku ala-asteella. Tää kirjekaveri on kuitenkin kaveri tuotakin varhaisemmalta ajalta, mutta kirjekaverina ihan tuore. Päätettiin herätellä eloon näitä vanhoja viestintäkeinoja, joku ehkä saattaa vielä tosiaan muistaa ne ajat, kun kommunikoitiin kirjeitse. Ei sähköpostilla saati Facebookilla. Sain mukana ihan oikein kuvankin! Harmi, ettei meillä oo enää ollu koulussa mitään luokkakuvauksia. Kun ois tarrakuva lähetettäväksi uudelle kirjekaverille, niin oishan se pähee!

21. marraskuuta 2011

Valoa kansalle


Viikonloppureissut on nyt takana päin ja jälleen tiivis kouluviikko edessä. Tai no, tiivis ja tiivis, mutta kun nyt oon tehny sitä päivä per viikko tahtia ja tälle viikolle on jo kuitenkin suunniteltua ohjelmaa kolmelle päivälle. Tarkoitus ois saada koulu silleen pakettiin, että se kans meinaisi suunnilleen sitä. Ens viikolla on vielä näillä näkymin yhet luennot, mutta se ois sitten pelkkää valmistumisjuhlaa vaille hoidettu homma. Viikon päästä torstaina on jo muutenkin se viimeinen päivä, jolloin kaikki kurssit pitää olla kunnossa, mikäli meinaa valmistua jouluksi.

Seuraava projekti olisikin sitten semmonen kiva, kun töiden hakeminen. Minulla ei oo mitään käsitystä, että mitä tässä nyt lähtis tekemään. Suunnitelmat on vaihdellu viimesen kolmen kuukauden aikana joka toinen päivä, mutta nyt viimesen viikon oon ollu etsimässä töitä Oulusta. Pitäisi varmaan alkaa tehdä asialle jotain, ennen kuin taas muutan mieleni. Tää on ihan supervaikeeta, koska ekaa kertaa ikinä oon semmosessa tilanteessa, etten tiedä yhtään, mitä seuraavan kuukauden jälkeen on tapahtumassa. Ja ei, en yhtään nauti tällaisesta tulevaisuus avoinna -tilanteesta.


Yöllä oli satanut lunta. Ei mikään ensilumi, mutta ensimmäinen, joka jäi maahan edes hetkeksi. Ihana, kun ulkona näkee taas kello yhden jälkeenkin. Vaikka nautinkin lumesta täysillä, niin toi pyöräily tuossa kelissä ei taida olla mikään minun juttu. Kiva huomata ekassa isossa alamäessä, että molemmat jarrut on jäässä. Ja muutenkin, minun pyörä ei oo mikään maastopyörä, joten toi sohjossa ajelu on melkoista taiteilua noilla sentin levyisillä renkailla. Jos jotain hyvää haetaan, niin minun löysä tukijalka oli jäätynyt paikoilleen, eikä enää hakannut pinnoihin joka töyssyn jälkeen.

No, jotain oikeasti kurjaakin tässä kelissä... Kun tulin koulusta, niin tuossa lähiristeyksessä paloi muutama hautakynttilä. Löysin paikallislehdestä uutisisen, jonka mukaan minua vähän nuorempi nainen oli jäänyt aamulla auton alle, koska auto ei ollut ehtinyt jarruttaa. Itse asiassa kaikki oli tapahtunut jonkin aikaa ennen kuin lähdin edes kouluun, mutta mikään ei vielä silloin viitannut onnettomuuteen. Tai en vain ajatellut asiaa siinä sohjossa edetessäni ja lunta silmistäni kaivaessani. Jään vähän liian herkästi miettimään onnettomuuksia, jos ne yhtään millään tapaa liittyvät minuun, ovat vaikka tapahtuneet ihan lähellä tai uhri on suunnilleen samaa ikää.


Mutta se siitä. Nyt menen lämmittämään eilistä ruokaa ja syömään eiliseltä jääneet karkit. Olin vähän harmissani, kun en käynyt ostamassa ennen bussimatkaa mitään matkaherkkuja. Korjasin sitten tilanteen sillä, että ostin ne herkut matkalta, omasta lähikaupasta. Oon kuitenkin kehittynyt sen verran, että en vedä sitä koko pussia kerrallaan, vaan onnistuin säästää vähän tällekin päivälle. Ja jos nyt tehdään paljastus, niin minulla on vieläkin jäljellä niitä edellisen postauksen minttusuklaita kaapissa. Pyydän jo nyt anteeksi tätä uskomatonta onnettomuutta, minkä seurauksena oon ehkä häpeäksi koko suklaata rakastavalle naissukupuolelle...

16. marraskuuta 2011

Yhden naisen pikkujoulut

 
Minun yhden naisen positiivisuuskampanja joutui tänään lievään vastatuuleen, kun tilastotieteiden opettajalta tuli viesti, että ehkä meidän olisi syytä tavata perjantai-iltapäivänä. Olin tämän viestin tullessa ollut vapaaehtoisesti koululla neljä tuntia ja just lähössä väsyneenä kotiin. Syyksi oli laitettu jotain opariin liittyvää epäselvyyttä tutkimusten vastausten analysoinnissa, mutta toivon tosiaan, että tuo on vaan tekosyy ja opettaja haluaa nähdä minua ihan vaan siksi, koska oon niin mukava. Opari nimittäin pitäis olla valmis huomenna torstaina. Laitan nyt kuitenkin varmuuden vuoksi kaiken toivoni siihen, että huhun mukaan sitä voi muokata vielä joulukuun puoleen väliin saakka.


Koska minulla on tää positiivisuuskampanja meneillään, niin päätin piristää itseäni pikkujouluilla. Jo tutuksi käynyttä linjaa noudattaen näistä tuli yhden naisen pikkujoulut. Kipaisin kaupasta sitä halvinta glögiä ja köyhän miehen After Eight -suklaata eli Pandan minttusuklaalevyn. Ajattelin asian niin, että pikkujouluissa saa juoda glögiä ja pikkujoulukausi alkaa kuitenkin hyvissä ajoin ennen joulua, koska joulukuussa on ihan liian vähän päiviä juhlia kaikki pikkujoulut läpi.  En siis tehnyt mitään väärää. Jos sen sijaan olisin ostanut glögiä ihan janojuomaksi, niin olisin hankkinut itselleni huonon omatunnon.

Tuosta After Eight -suklaasta tuli mieleen yksi hauska juttu kolmannelta luokalta, enkun tunnilta. Opeteltiin kellonaikoja ja opettaja sanoi, että kaikki ne saa suklaata, jotka tietää, miten englanniksi sanotaan "kahdeksan jälkeen". No, totta kai se myös näytti sitä suklaapakettia ikään kuin vihjeeksi, mutta jos nyt en käy ihan täysillä, niin en kyllä sillonkaan, sillä joku aasi ei sitä vihjettä hoksannu. Ope kiersi luokassa ja jokaisen piti kuiskata oikee vastaus sille ja minä olin ihan paineessa, kun en yhtään ollu vielä sisäistänyt noita kellonaikoja. Minun kohdalla se kuitenkin anto vaan sen suklaan, että sinähän tämän tiijät ja jatko matkaa. Heh, tai ehkä se näki sen minun paniikin ja sääli minua.



 Alan olla nyt vähitellen syöny sen verran tuota suklaata, että pahin kiukku on laantunut. Kohta uskallan jo vastata sille opettajalle jotain ja varmistaa sen tapaamisen. Ennen sitä taidan kuitenkin käydä vielä iltalenkillä tuulettumassa ihan kaiken varalta, ettei tule sitten mitään sanomista. Huomenna sitten meinattiin juhlistaa tuota oparihommaa vähän isommalla porukalla, en siis oo ihan säälittävä tämän yksinäisyyteni kanssa. Tosin toivon ettei tää minun takaisku nyt pääse latistamaan huomisen tunnelmaa.

15. marraskuuta 2011

Kriisien kierrätystä

Varsinaista koulunkäyntiä alkaa ilmeisesti olla aivan liian vähän, kun koululla tulee pyörittyä vapaaehtoisesti pimeän tuloon saakka. Tai no, tähän aikaan vuodesta toi pimeän tulo ei ole mikään saavutus. Aattelin pyörähtää koululle myös huomenna, ja edelleenkin ihan täysin ilman varsinaista syytä. Toki keksin kyllä tekemistä, kuten oppimispäiväkirjan kirjoittelua ja opariesityksen valmistelua.


Mittari näytti reippaasti miinusta, joten valitsin tänään sen villakangastakin. Kiitos jäätävän tuulen, meinasin jäätyä silti. Ja kiitos jäätävän tuulen, myös pyörän toinen jarru oli jäätynyt. Minun onnekseni se oli jo se valmiiksi huonompi jarru. Selvisin kuitenkin koululle saakka. Kiitos myös pakkaselle, joka on kuivattanut minun huulet niin, ettei mikään huulirasva tunnu enää tehoavan. En siis ole saanut turpaani, toisin kuin tuosta kuvasta voisi päätellä.


Juteltiin tänään myös valmistujaisista ja kehittelin itselleni taas mekkokriisin. Taas. Huh, tosi monella muulla on jo mekko ja minä kun olin viimeisimmän suunnitelman ajatellut käydä hakemassa todistukseni suunnilleen lähinnä alasti, koska päätin, etten kriiseile. Ja olin vähän epävarma, että juhlinko koko valmistumista ylipäätään. No, ilmeisesti puoli luokkaa onkin jäämässä valmistujaispäivänä hoodeille, joten täytyy nyt miettiä uudestaan koko homma, koska tyypit on edes jollain tapaa koossa aikalailla viimeistä kertaa. Ja siis sille mekolle tulisi käyttöä enemmänkin kuin ne kaksi tuntia tms. mitä se todistustenjako kestää. Ja jos nyt ostan mekon, niin pitäsikö sitten järjestää juhlat myös sukulaisille ja tutuille, että sille asulle tulis käyttöä? Tosi rankkaa tää elämä...

14. marraskuuta 2011

Surkeiden sattumusten sarjamurhaaja


Eilen oli yks elämäni vaikeimmista sunnuntaista ikinä. Tuntu, että kaikki vastusti. En jaksa nyt palata siihen sen kummemmin, mutta sanonpahan vaan, että älkää viekö mahatautista koiraa junaan. Illalla alkoi vielä särkee polvea ihan tuhottomasti, kiitos kasvukivut. Äkkiä voisi kuvitella, että kun fyysistä kasvua ei oo tapahtunu noin kuuteen vuoteen, niin kasvukivutkin vois jo vähitellen helpottaa. Nyt tosin oon saanu tuon ainaisen jalkasäryn lisäksi myös keuhkopistosta tms. joka sekin voidaan kuulema laittaa samojen kasvukipujen piikkiin. No, positiivista, ettei se ollut sydäninfarkti, niin kuin ensin luulin.

Mutta siis eiliseen palatakseni, päätin sitten mennä nukkumaan. Pyörin sängyssä kaksi tuntia arpoen, otanko särkylääkettä vai en. Kunnes nukahdin vain herätäkseni uudelleen siihen, kun koira vinkuu vieressä ulos. Pieni yölenkki ja saldona jäätävät kivut molemmissa polvissa. Yritin saada unta vielä jonku puoli tuntia, kun lopulta luovutin ja otin sen särkylääkkeen. Ja kirosin itsekseni, että en ollut sitten voinut ottaa sitä jo heti aluksi. Pari tuntia myöhemmin Batman vinkui taas ulos ja eikun menoksi. Tällä kertaa särkylääke oli onneksi tehonnut ja olin muutenkin niin väsynyt, että nukahdin heti.


Heräsin sitten kahdeksalta pirteänä. Tietysti, koska en ollut ehtinyt missään vaiheessa yötä siihen syvän unen vaiheeseen. Tarkoitus oli, että olisin paahtanut koululle tekemään hommia ennen luentoja, mutta minimoin riskit ja tein hommat kotona. Käytin Batmanin ulkona vielä just ennen lähtöä ja vuorasin kämpän sanomalehdillä. Ja toivoin kovasti, että eilinen paastopäivä pelastaisi jotain. Kotiin tullessa olin varustautunut kohtaamaan extrahankalan miinakentän raivausoperaation, mutta ehkä tilanne alkaa vähitellen helpottaa, koska kämppä oli yhtä siisti sekaisin kuin lähtiessäni koululle.


Oon kuitenkin tullu siihen tulokseen, että minulla on niitä hyviä päiviä ja sitten taas huonoja. Ei juurikaan välimuotoja. Ja oon nyt kuullu tästä vähän liikaa siihen nähden, että en halua vaikuttaa miltään sekopäiseltä hormonihirviönaiselta, jolta välillä kuulema tunnun. Täähän ois ihan hyväksyttävää, jos vaikka oisin raskaana, mutta tietääkseni en oo. Enkä nää oikeestaan muitakaan syitä leikkiä tuuliviiriä. Itse asiassa en oo ees ite koko asiaa huomannu. No, mutta siis oon nyt aloittanu tässä tänään semmosen yhden naisen positiivisuuskampanjan. Tänään esimerkiksi päätin jo etukäteen, että kun tuun kotiin, niin en raivostu, vaikka talo ois kuinka sotkussa. Olin ihan cool ja sitä paitsi, yleensä yllättyy positiivisesti, jos varautuu siihen pahimpaan.


Tänään oli taas toi viikon pakollinen työnnän nenäni ulos ovesta -päivä, joten jouduin vähän panostamaan ulkoiseen olemukseen. Tänään oli myös selkeä villapuseron tyyppinen paita -päivä, joten päädyin sitten nahkarotsiin, koska villakangastakki ja tuommonen lörttöpaita olisi ehkä ollut vähän liikaa, lämpötila oli kuitenkin plussan puolella, kun lähdin kotoa. Päivällä alkoi sitten sataa lunta, joten olin nahkatakissani vähän orpona. Vaikka en palellut, niin ehkä huomenna on kuitenkin villakangastakki -päivä. Sitä paitsi sain äidiltä just espanjantuliaisina yhden superkivan näköisen paidan, joka ei varmasti ole liian lämmin villakangastakin alla! Huomenna siis aattelin pyörähtää vielä koululla yhden ryhmätyön merkeissä ja katsomassa pari kavereiden opinnäytetyöesitystä. Ai niin, opinnäytetyöstä puheenollen, sain omani tänään viimeisteltyä, joten enää huolimattomuusvirheiden tarkistus ja se on siinä!!

11. marraskuuta 2011

Nenäpäivä


Sen lisäksi, että tein yllätyksen tulemalla yhtäkkiä päivää sovittua aiemmin poikaystävälle kylään, niin toin mukanani kassillisen suppilovahveroita. Ja vielä, jos mahdollista, pisteitä nostaakseni pyöräytin niistä herkullisen piirakan, josta tosin oon syöny yksin puolet ja toinen puoli taitaa mennä pakastimeen odottamaan... No mut enivei, minun mielestä piirakka oli tosi hyvää minun tekemäksi ja ajatuksena oli tulla jakamaan resepti täälläkin, mutta koska en oo omalla koneella ja tämän koneen ainoa kuvankäsittelyohjelma on joku windowsin oma, en voi mitenkään taikoa sitä piirakkaa herkullisen näköiseksi.

Tällä koneella ei oo myöskään microsoft wordia, joten en oo voinu tehä oparia, vaikka se oli alkuperäinen suunnitelma. Oon kuitenkin käyttänyt tämän ajan hyödyksi muuten. Oon muun muassa erittäin perillä kaikista Tukiaisten viimesimmistä käänteistä aina avioerosta apinamiescoveriin. Kun olin selannu maikkarin ja iltiksen viihdeuutiset kymmenen kerran läpi, niin aattelin tehdä vaihteeksi jotain muuta. Opettelin (taas jälleen kerran) kiharoiden tekoa suoristusraudalla. Toisaalta kyseinen toiminto on mielestäni täysin absurdi, koska nimensä mukaisesti suoristusraudan tehtävä on suoristaa. En kuitenkaan kestä, että muut on tuossa niin hyviä (ja että minulla ei just nyt oo varaa ostaa sitä pearl wandia, jota käyn kuolaamassa joka toinen viikko), joten oon nyt treenannu sen puoli vuotta ja homma alkaa vähitellen tuottaa tulosta.


Tässä onkin ehkä maailman epäonnistuneinta kuvitusta kiharoista. Hehe, oon liian laiska vaihtamaan objektiivia. Ja toisaalta oon nyt niin rakastunut tuon 50 millisen kuvanlaatuun, että eipä sillä väliä, vaikka kuvaan mahtuis pelkkä nenä ja tarkennus ois jotain metrin väärässä kohtaa. Ja tällähän selityksellä peitän vaan sitä todellisuutta, että en vieläkään osaa tehdä niitä kiharoita.

Käytiin tuossa naapurissa tsekkaa uus kauppakeskus Zeppelin pikaseen ja nyt viikonloppuna ois suunnitelmissa käydä tutustuu paikkaan ihan ajan kanssa, eikä vain ohikulkumatkalla ruokakauppaan. Kävin tosin shoppailemassa jo keskiviikkona Oulussa, mutta tilanne oli lopulta se, että käytiin lähinnä Hesessä syömässä ja sitten käveltiin GT:n läpi. Kyytiä ootellessa lämmittelin sitten Stockan kosmetiikkaosastolla kaksi minuuttia, mutta ehin ostaa siinä ajassa kynsinauhavoiteen. En tiijä miten toimiva toi aine itsessään on, kun en oo jaksanu paljoa sitä levitellä, mutta siinä tuoteselostelappusessa ollut teksti "hoitamattamat kynnet ja kynsinauhat antavat välinpitämättömän mielikuvan" tms. toimii aika hyvin. En oo repiny kynsinauhoja sen jälkeen. Kannatti maksaa se kaheksan euroa tuosta tiedosta.


Muuten viikonlopun suunnitelmat on vielä ihan auki. Sunnuntaiksi tosin on tiedossa taas jännitysnäytelmä nimeltään VR! Saanko mobiililipun rahaa vastaan? Kuinka monta minuuttia myöhässä juna lähtee? Selviänkö ylipäätään koskaan Kajaaniin saakka? Palaillaan toivottavasti viimeistään alkuviikosta!

8. marraskuuta 2011

Marraskuun aurinko


Kuinka riemuissaan ihminen voi olla auringosta? Satuin olemaan täällä meillä kotona maalla, joten herääminenkin tapahtuu näköjään luontaisesti siinä viimeistään kahdeksalta. (Vaikka eihän meillä mitään navettaa ja aamulypsyjä ole, mutta se tää maalaisilma tekee paljon...) Lähdin heti aamutuimaan Batmanin kanssa lenkille naapuriin mummulaan. Matkalla pysähtelin kuvailemaan ja ihmettelemään ties mitä. Eli mikään ei ole siis muuttunut sitten 5-vuotispäivien. Ja paluumatkalla sama juttu. Tää menee varmaan suvussa, koska eräs nimeltämainitsematon pikkusisko joskus neljävuotiaana tuolla samaisella erikoisosuudella mummolasta kotiin jäi yhtäkkiä jälkeen. Kun sitten alettiin ihmetellä, että mitä nyt, niin vastaus oli, että kaksi perhosta oli juuttunut toisiinsa kiinni.

P.s. Tää postaus on ajastettu. Ja jos onnistun, niin oon just järkänny yhden huippuyllärin ja tehnyt yhden ihmisen superonnelliseksi, minkä seurauksena oon taas luonnollisesti maailman paras tyttöystävä...

6. marraskuuta 2011

Niksi-pirkka



Miksi takeissa on irrotettavat huput? Niitä tilanteita varten, kun metsälenkillä sattuu törmäämään valtaisaan suppilovahveroilmentymään, mutta taskuista löytyy vain kaksi litran pakastepussia. Päivän saaliina siis kaksi litran pussia ja kaksi hupullista suppilovahveroita. Osa jouduttiin jättää metsään, kun ei yksinkertaisesti saatu enää mahtuu mihinkään.

Noissa hupuissa on tosi kätevä toi kiristyssysteemi. Lisäksi niistä kuminauhoista on helppo kantaa koko setti. Äiti on harrastunut tätä aiemminkin, joten se on testannut systeemin ja oppinut hyödyntämään kaikki hupun ominaisuudet.

5. marraskuuta 2011

Kekri

Onko väärin mennä lauantai-iltana nukkumaan puoli kahdeksan vaikka on yli 7-vuotias, mutta alle vanhainkoti-iän? Heräsin aamulla ennen seitsemää ja päivän aikana olin ulkoilmassa yhtäjaksoisesti lähes kahdeksan tuntia, joten melkein tekis mieli vedota tähän, etten vaikuttaisi ihan nössöltä. Lisäksi kävelin maastossa joitain kilometrejä ja testasin uusia kenkiä. Ja nyt minusta tuntuu, että kantapäät on painunu sisäänpäin jotain kolme senttiä. Söin just pari palaa äitin tekemää pitsaa ja kävin saunassa, niin oon melko valmis peiton alle. Ennen ruokaa ehittiin pyörähtää hautausmaalla haudoilla ja kynttilämerta ihailemassa. Tänään on siis pyhäinpäivä, jos jollain on mennyt ohi.


Minä otin taas perinteisesti mukaan kameran ja tänä vuonna poikkeuksellisesti myös jalustan, minkä ansiosta sain jopa muutaman julkaisukelpoisen kuvan. Ajattelin, että tuossa uudessa 50 millisessä on astetta enemmän valovoimaa ja ihmettelin, että kun jouduin siitä huolimatta säätää valotuksen niin pitkäksi. No, vasta kotimatkalla autossa huomasin, että aukko olikin sitten jostain syystä hypännyt neloseksi, eli se siitä valovoimasta sitten.

Täällä päin on juhlittu tänään myös kekriä eli sadonkorjuujuhlaa. Tai no, itse missasin tänä vuonna perinteisen kekripukin polton, kun en jäänyt viikonlopuksi Kajaaniin. Nykyisinhän kekrillä ei ole tietenkään samanlaista merkitystä kuin silloin ennen, kun joka talo oli maalaistalo. Isä kertoi aamulla, että renkien ja piikojen vuoden ainoa lomaviikko alkoi kekriltä, kun sato oli korjattu. Mitenhän toi nykyinen laki suhtautuis, jos teettäisin töitä entisaikojen malliin..?


P.s. Talvi on täällä ihan just. Tänään satoi kolme hiutaletta lunta!