12. tammikuuta 2012

Päivä kuvina

Tää minun päivä kuvina on vähän köyhä, ei kuvallisesti vaan toiminnallisesti. Mutta sitähän se työttömän arki on. Kotona hengaamista. Yritin välttää kuvia itestäni, koska en todellakaan jaksanut alkaa meikata tämän postauksen takia. Sitä paitsi sehän olisi ollut huijaamista, vaikka myönnän, että se kävi mielessä sekunnin murto-osan ajan. Viimeksi kun tein tämmösen joskus aikoja sitten, niin kehitin pakkomielteisesti kaikkea tekemistä, etten olisi istunut koneella koko päivää. Nyt en tarkoituksellisesti kehittänyt mitään ylimääräistä. Tää on silleen vähän vajaa, että unohdin ikuistaa muutamia pikkujuttuja, mut mahtaako olla niin justiin esim. joku päiväkahvi, joka sitä paitsi aiheutti jäätävän turvotuksen ja muistutti siitä, että miks nykyään välttelen sitä kahvia.

Ja tosiaan, koska oon työtön ja luovutin kämppäni pikkuveljelle, jolla on varaa maksaa siitä vuokraa, niin en oikeestaan asu nyt missään. Oon tällä hetkellä täällä porukoilla, joten tää päivä ois ollu melko paljon erilainen, jos oisin ollu kämpillä. Sillon oisin istunu vaan koneella ja kahtonu telkkaria. Hehe...


Heräsin jotain ennen kymppiä. Oon onneks onnistunu pittää tuon unirytmin suht. järkevänä, vaikka oonkin työtön. Näytän aamulla ihan jäätävältä (ja poikaystävän mielestä söpöltä, väittää, että se ei oo kettuilua), joten aamunaamalle meni sensuuri päälle. Pidin heti aamusta tiukan puolen tunnin keskivartalo- ja käsilihastreenin. Keskivartaloa oon treenannu pitempään ihan sen vuoksi, että selkä menee kipeeksi, jos en tee mitään. Toi kahvakuula on nyt sitten ihan uus juttu. Joululahja pikkuveljeltä. (Kiitti vinkistä, Jussi... Okei, myönnän, että se voi olla kosto siitä, että ostin sille vastaavan viime vuonna. Tosin yli tuplasti painavamman. Heh.)

Keskivartalon treenaan nykysin pääosin hulavanteella ja oon todennu parhaan ajan sillä treenaamiseen olevan ennen aamiaista. (Voinko nyt lisätä blogini kategoriaan "treenaaminen"?) Sen jälkeen ahdan ruokaa suuhuni sitä tahtia, että mahdollinen parinkymmenen minuutin sessio ei mee läpi ilman vellovaa tunnetta mahanpohjassa. Sitä paitsi aamulla telkkarista tulee morsiandieetit ja nuorennusleikkaukset, joitten tahtiin on hyvä vatkata. Oon treenannu tällä hulavanteella marraskuun lopusta saakka ja jouluna kuulin poikaystävältä, että oon keskivartalon kunnossapidon lisäksi myös kiinteytyny. Perus vatsa- ja selkälihakset ei oo saanu aikaan tämmöisiä näkyviä tuloksia (?), joten oon kyllä enemmän kun tyytyväinen tuohon vehkeeseen. Nyt en tehny reissussa pariin viikkoon tuolla ollenkaan, mutta en tehny myöskään korvaavia "perinteisiä" lihastreenejä, mutta selkä ei alkanu missään vaiheessa hajota. Aiemmin jo viikon treenamattomuus alko tuntua kipuna. (Jep, nyt ainakin luokittelen tämän myös treeniblogiksi. Kuukauden päästä sitten kahvakuulatuloksia...)


Eiköhän siinä ollu treeniblogia hetkeksi... Sitten nopea suihku (josta ei valitettavasti oo kuvaa), löhövaatteet (ylläri) päälle ja aamupalalle. Minun aamukahvin korvaa usein kaakao. (Tai siis en oo varmaan ikinä juonu kahvia aamulla, ei mee alas.) En tiijä mistä tää on lähteny, mutta oon juonu aamukaakaon niin kauan kuin muistan. Kotoa muuttamisen jälkeen toi on vähän jääny, mutta täällä käydessä se vaan jotenkin kuuluu asiaan. Otin leivästäkin kuvan, mutta aattelin, että ehkä minun ei tarvi julkasta molempia. Kaikkee ei sentään tarvi esitellä.

Sitten tietty paikallisesta sanomalehestä sarjakuvat. Okei, luin myös uutisen Mäkäräisen Kaisan eilisestä osakilpailuvoitosta (ampumahiihtoa, jos joltain on menny ohi). Teen nyt nolon paljastuksen aiheeseen liittyen. Oon aina ollu hyvä liikunnassa, yläasteella tokarissa oli kymppi. Yleisurheilussa olin kaikissa lajeissa vähintään hopealla (vaikka toki pikkukylällä ei niitä vastustajia niin kovin kauheesti ollu). Pelasin jalkapalloa ja jääkiekkoa poikien kanssa (koska tyttökavereita ei kiinnostanu, paitsi ehkä välillä se jalkapallo, koska se oli oiva keino päästä hengaa poikien kanssa). Mut on yksi laji, jota en vieläkään kykene osaamaan. Se on hiihto.

Osallistuin hiihtokilpailuihin ja olin kyllä aina toisella sijalla, huolimatta tekniikan täydellisestä puuttumisesta. Hiihdin vaan niin täysiä, että kovalla kunnolla pysyin kiinni hopeassa, mut kultaa en koskaan saanu. Se ei kyllä silleen oo mikään ihme, koska Sara, joka aina voitti, harrasti hiihtoa. Mut se on ihme, että en koskaan sitä tekniikkaa oo oppinu, vaikka meillä koko suku on hiihelly siitä saakka, kun on oppinu kävelee. Ei nyt kilpailutasolla, mut kuitenkin. Lisäksi meijän yläasteen liikunnanopettaja oli entinen SM-tason hiihtäjä tms. Ja miten tää avautuminen nyt lähti tuosta Kaisasta (jos joku vielä muistaa sinne saakka), niin sekin on yrittäny opettaa minulle sitä hiihtoo. (En kuitenkaan syyllistäis Kaisaa millään tavalla, minulla vaan sattuu olemaan ilmeisesti joku asian selittävä geenivirhe, niin ei siinä paljoo treeni auta.)


Oon päässy nyt johonkin puoleen päivään saakka tässä minun kuvahommassa, mut älkää vielä sulkeko sitä välilehteä siellä. (Iltapäivän ja illan tuijotin vaan telkkaria, joten sieltä ei pitäs olla tulossa mitään romaaneja enää.) Aamupäivästä soittelin taas vaihteeksi pianoa, ihan kiva vaihteeksi. Kitaransoitto on kivaa, mut soitan vielä ykkösvaihteella, niin mukana laulaminen meinaa olla hiukan laahaavaa. Pianon kanssa voi sitte päästellä kunnolla. Lounaaksi tein itelleni munakasta. Siinä yks ruoka, joka ei kans meinaa onnistua minulta. Jos vertaisin tätä urheiluun, niin ois melko sama kun hiihto. Samoin kuin maailman helpoin ruoka, kaurapuuro.

Kotona asuminen on silleen rankkaa, että posti pitää hakkee kahdensadan metrin päästä. Ei vaan itse asiassa kotoa lähdettyäni oon asunu kolmessa asunnossa, joista vaan yhteen on kannettu posti sisälle saakka. Ja tekkee ihan hyvää käydä välillä raikkaassa ulkoilmassa, ees sen postinhakureissun ajan. Batmankin tykkää, kun saa ulkoilla. Ja kiusata Terriä, joka reppana joutuu olee päivät häkissä pihalla.


Illalla lähettiin isän kanssa uhmaamaan tuiskua ja käyttää koiria lenkillä. Muuten ilta menikin pitkälti televisiota katsellessa, kuten jo aiemmin sanoin. Mut toistan, koska minusta tuntuu, että puolet teistä skippas tuon puolen välin avautumiset. Illalla tein vielä mustikka-luonnonjugurtti -hösseliä ja kävin suihkussa, taas. Lämmin suihku on minun pahe, mut oon kyllä nyt oikeesti yrittäny miettiä siellä vedessä lilluessani niitä ydinvoimaloita, jotka minun takia on jouduttu rakentaa.

Tietty skippasin tuosta lopusta tämän blogin päivityksen ja yöpalan, jonka just jouduin hakkee, koska mahaan iski yhtäkkiä joku jäätävä kouristus, jonka arvelin johtuvan sitten siitä, että en syöny tarpeeksi tukevaa illallista. Oonhan kuitenkin treenannu tänään niin tiukkaan...

2 kommenttia:

  1. Otan vastuun lapsuudentraumoistasi, jossain kai se oli jonku muunkin vissiin pärjättävä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, veikkaan että toi minun toinen puolisko ois sitä mieltä, että minä oisin saanu hävitä lapsena useemmin. Oon kuulema tosi huono häviäjä, ja se on melko paha yhtälö, ku tuo yks on kaikessa niin hyvä...

      Poista

Kiitos kommentistasi!