31. toukokuuta 2012

Maailman nopein nainen

Otsikkoon viitaten, naisethan on tunnetusti hitaita valmistautumaan. Mietin pitkään, että mistäköhän tuo legenda on tullut. Mutta sitten kävin muutamissa opiskelijabileissä niin, että menin paikalle hyvissä ajoin, valmistautumisen ollessa vasta aluillaan. Siinä missä minulla menee bilemeikin laittoon se kymppi minsaa ja hiuksiin toinen, niin havaitsin, että on naisia, joilla saman toiminnon suorittaminen kestää noin viisi kertaa kauemmin. Ja minä oon se, joka vilkuilee siellä ovella kelloa ja on jo rappukäytävässä menossa, kun hitaimmat valitsee vielä mekkoja. Oon kuitenkin pystyny hillitsee itseni sillä perustella, että ilmeisesti minunkin kuuluisi olla tuolla. Onneksi en ole mies, silloin en keksisi varmaankaan yhtään hyvää perustelua olla hermostumatta.


Itse asiassa oon niin nopea, että odotan usein jopa miehiä! Oon kuullu tähän hyviä selityksiä, kuten että oon tottunu odottamaan naisia, niin hidastelin vanhasta muistista... Just, just.

Mutta miks tähän nopeusasiaan tartuin, niin salamavauhdista oli taas tänään hyötyä. Olin tänään päivän retkellä. Siis retkikamppeissa. Paistoin makkaraa ja pelasin kymmentä tikkua laudalla. Tuli hiki ja naamaan hiekkaa sekä hiuksiin havunneulasia siellä turpeessa rämpiessä. (Juu, 23 vuotta tuli tuossa just täyteen.) Arvatenkin olin kovin hehkee näky ja melko hyvässä tuoksussakin varmaan vielä varttia ennen kuin piti olla taas sitten työpaikan kevätkahveilla.


Ehin vartissa kerätä kamppeeni työpaikalta, ajaa kahden kilometrin matkan kotiin, vaihtaa vaatteet, harjata hiukset ja siistiä naaman sekä ajaa kilometrin matkan kahvipaikalle. Olihan se olo edelleen vähän ryönäinen, kun jouduin skippaamaan suihkun. Mutta ulkoinen olemus kohentui huomattavasti. Melko hyvin naiselta, eikö?

Onnistumisen salaisuus oli siinä, että yritin miettiä mielessäni jo kotimatkalla ne vaatteet, missä viihdyn. Haastavampi homma oli sitten löytää kyseiset vaatekappaleet tuolta sekasorron keskeltä, mutta onneksi onni oli tänään myötäinen. Ja niin, paljastettakoot, että kuvissa näkyvä huulipuna on kuvausrekvisiittaa, mutta muuten asu on sama kuin kahvilla. Tuommonen mukava vajaan plus kymmenen lämpöasteen setti... Villatakki ja karvalakki ois ollu ehkä osuvammat valinnat, taas.


Tosin kahvilta kotiin palatessa huomasin vielä otsassa jotain pölyä ihan kunnon kerroksen. Mut turvehoidothan on ihan kova sana, ja minä oon saanu semmoisen ilmaiseksi. Että repikää siitä. Liekkö se tämän kuulaan ja kauniin ihon salaisuus... Jatkuva turpeessa pyöriminen, voin suositella!

Näissä kuvissa tuo naaman turveläntti ei nyt ilmeisesti onneksi näy. Haha, oisko taas ollu melko fail veto... Hyvä veto oli myös tuo, että otin kumpparit mukaan kuvausreissulle. On kuulkaas melkosta säätöö tää ilman kaukolaukaisinta toimiminen. Etenkin tuossa yläpuolen kuvassa, jossa oon puron toisella puolen. Painat laukaisinta, loikkaat puron yli, löydät järkevän ilmeen ja asennon ja yrität näyttää siltä, että oot tässä nyt ihan coolisti. Kaikki tää kymmenessä sekunnissa. Jos joku haluis sponssata sen kaukolaukasimen, nii saa ottaa yhteyttä!!


Mut nyt minun pitäs olla nopee jossain semmosessa, missä en oo. Leipomisessa. Tai no, ei minulla oo nyt silleen kiirettä, mut turhauttaa, kun joku tuommonen vie niin paljon aikaa, koska oon hidas. Tarkistan miljoona kertaa sen, että olihan sitä leivinjauhetta nyt varmasti se yksi teelusikka eikä ehkä se puoltoista. Tyhmää, mutta minimoin epäonnistumiset, koska tiijän, että virheen sattuessa saattais taikinakulho lentää seinään...

30. toukokuuta 2012

Perhe on pahin


Palaan vielä hetkeksi eiliseen eiliseen. Sain pikkusiskolta synttärilahjan. Juomalaseja. Oli kuulema ensin ajatellu ostaa eri merkkisiä. Sellaisia, joita minulla jo on kaksi. Mutta todennu sitten, että ostaa sittenkin vähän erilaisia, koska aikoo jossain vaiheessa pölliä minulta ne kaksi muuta lasia. Sisarukset. Korvaamattomia.

Mutta Helipä onkin tuplareilu. Nää lasit nimittäin keikkuu, kun ne laittaa pöydälle. Niitten pohja on nimittäin matalan kartion muotoinen. Niinpä lahja oli saanut tästä erityisen merkityksenkin. "Yhtä vinkahtaineita kuin sinäkin." Huh, sisarukset. Korvaamattomia, valitettavasti.


Mutta tosi kauniita ja hauskojahan nämä kyllä on. Toisin kuin Heli. Neiti saa kiittää onneaan, että oon antanu sille etukäteissynttärilahjaksi rahaa hajuveteen. Enempää ei tuu tippumaan enää.

Näistä tulee varmaan pitkälti sisustuselementtejä. Eivät nimittäin oo ehkä käytännöllisimmästä päästä. Tai tokihan noilla saa varmaan aikaan riemukkaita hetkiä, kun lasin laskee pöydälle ja saa sydänkohtauksen, että nyt se kippas. Just sopivat siis punaviinille ja minun valkoiselle raakalauta-sohvapöydälle. Sitä paitsi nää ei näyttäny kovinkaan iskunkestäviltä, mitä minun laseilta vaaditaan. (Joo, oon kuullu muovimukeista...) Enkä haluaisi millään löytää näitä laseja lattialta tuhansina sirpaleina.


Lasiin pieni, värikäs kukka, niin jopas tulee nättiä! Alan muuten olla vahvasti sitä mieltä, että tarviin lasivitriinin. Alkaa olla nimittäin kertynyt tätä liian-kaunista-käytettäväksi -lasitavaraa sen verran paljon. Ja mitä sitä nyt kaunista kaapissa piilottelee. Kirjahyllyäkään en omista, että joku semmonen viritys ois hankintalistalla siinä vaiheessa, kun minulla seuraavan kerran on semmonen kämppä, jonka sisustan ihan ite. En tosin tiijä, että miten pitkässä kuusessa tuo homma mahollisesti on...

29. toukokuuta 2012

Vanha ja mukaviisas


Minun tämän päivän ohjelmaan kuului pikainen pyörähdys Kajaanissa. Ostin lahjan yhden kaverin ylppäreitä ajatellen ja sitten käytiin koko perheellä juhlistamassa minun synttäreitä ravintolassa. Olisin kovasti halunnu laittaa päälle jotain kivaa, mutta toi +9 astetta ei houkutellu kauheesti ja päädyin johonkin tosi tylsään. Sitä paitsi, lähettiin melkein suoraan töistä, josta olin tullu suunnilleen suoraan makkaranpaistoretkeltä. Tosin ei paistettu makkaraa metsäpalovarotuksen vuoksi.

Tämän kummemmin ei taida tulla juhlittua. Oon nimittäin perjantaiyön töissä, lauantaipäivän kierrän valmistujaisissa ja meen taas illaksi ja yöksi hommiin. Oikeestaan minulla ois lauantaiaamunakin ollu muutama tunti töitä, mutta ei kuulema tarvihe mennä. Ihan jees, ehtii nukkuakin joskus. Tai ainakin yrittää. Viikonloppuna ois tarkotus myös muuttaa kesäasuntoon. Eli siis toisin sanoen roudata paikalle itseni ja pari vaatekertaa. Kaikki muu siellä jo onkin. Kannattaa valita valmiiksi kalustettu ja jopa sisustettu kämppä...


Tänään oli, aamupäiväisestä räntäsateesta huolimatta nätti ja ihan suht lämmin ilta. Hipsin sitten Kajaanin reissun päätteeksi kotirantaan kameran kanssa. Pikkusen saattoi olla kylmänhivakka tuo tuuli, mut kun oli tarpeeksi nopee, niin sai pelkän kurkkukivun kuumeen sijaan. Ai että, toimiva laajakulmaobjektiivi lähtee tilaukseen ihan just. Meinaa nimittäin palaa hermo tuon rämän kitin kanssa. Ja isä nimittäin ilmotti tänään sponssaavansa synttärilahjana osan putken hinnasta. Sillä eholla, että lainaan koko kamera-arsenaaliani isälle heinäkuussa. Sopii minulle.

Mut nyt minä lähen hipsii kohti sänkyäni. Kello nimittäin kiiruhti just ihan jäätävää vauhtia eteenpäin, ihan huomaamatta! Vanhus tarvii nyt unta...


28. toukokuuta 2012

Täydellinen maanantai

Tänään on kyllä niin täydellinen maanantai. Siinä vähemmän positiivisessa mielessä. Oon aina yrittäny olla maanantain puolestapuhuja, että ei se oo yhtään sen pahempi kuin muutkaan päivät, mutta tänään käännän kelkkani kyllä ihan totaalisesti! Töissä meni niin hyvin, että päätin, että en ehkä koskaan halua omia lapsia. Lisäksi hajotin minun viimeset ehjät mustat sukkahousut. Istumalla. Ois ees menny riehuessa. Ja meijän kaupan jäätelöosasto oli ihan tyhjä, ilmeisesti jonku jäätelöaltaan siivouspäivän takia. Että kannatti lähtee ostaa sitä jäätelöö.


Ääh, kuin voikin suututtaa mitättömät asiat... Pitäisi vissiin nyt sitten listata taas ne kymmenen asiaa, jotka saa hyvälle tuulelle? Yksi ois ainakin kameran kanssa märällä nurmikolla makaaminen.




Toinen hyvälle tuulelle tänään saanut asia löytyi töistä: Iltapäiväkerhon lapset olivat keksineet uuden termin, olla pihkassa. Siinä sitten lueteltiin kaikki tyypit, joihin oltiin itse pihkassa tai jotka olivat oletettavasti pihkassa johonkin tai joihin oltiin ehkä pihkassa.

Ja kolmantena, että tullessani kaupasta vähän kärttyisenä jäätelön puutteen vuoksi, äiti kertoi, että oli just vähän aikaa sitten ostanu jäätelöö pakasteeseen!

Lisäksi minut saa hyvälle tuulelle Hyacinth Bucket! Siispä nyt siirryn tuijottelemaan televisiota ja odottamaan, että tämä päivä ois nopeesti ohi...

27. toukokuuta 2012

Yksi täydellinen kesäpäivä

Nämä on näitä päiviä, kun vaan kuuluu maata nurmikolla tekemättä mitään järkevää ja aivoja liikaa rasittavaa. Laskeskelin, että kitaransoitto on kuitenkin ok. Oon nimittäin havainnu viikonlopun aikana, että oikeanlainen ympäristö lisää motivaatiota huomattavasti. On ihan eri juttu soittaa sisällä, tietokoneen edessä kuin nurmikolla paperisten, tuulen mukana lentelevien nuottien kanssa.

Nyt tosin jouduin tulemaan hetkeksi sisälle, koska alan olla lähellä palamista. Sitä paitsi minun kädet on täynnä aurinkoihottumaa, enkä haluais nyt yhtään ylimääräistä kutinaa. Ääh, miks oon viime vuosina tullu niin herkäksi kesäauringolle?!


Kaikkein parasta tässä on se, että minulla on hyvä syy tähän ylirentoiluun. Olin nimittäin yön töissä ja nukkumaan pääsin vähän ennen neljää. Nukuin omassa sängyssä puoleen päivään (tai no, vuoroin valvoin, vuoroin nukuin) ja siirryin sitten makaamaan pihalle. Nukahtaa en kuitenkaan tuonne aurinkoon uskalla, etenkin kun meidän aurinkorasvan ostovuodesta ja näin ollen parasta ennen -päivästä ei ole mitään käryä. Voi olla joko tosi tehokasta tai sitten täysin tehotonta. Saattaa myös tehostaa tätä aurinkoihottuman aiheuttamaa kutinaa, mutta no, en kyllä valita näin mitättömistä jutuista. Eikö kaikki tämmöset kutinat ja ötökänpuremat kuulu kesään..?


Minun täydelliseen alkukesän kesäpäivään tänään kuuluu siis vihreä nurmi, kitara ja jäätelö. Ja ehkä vähän myös nuo muikut, mitä äiti paistaa ja mitä kohta syödään... Mitä teidän täydelliseen kesäpäivään on kuulunut?

26. toukokuuta 2012

Poikien juttuja

Heipparallaa! Oon viimeaikoina postaillu niin paljon hameita ja muita naisellisia juttuja, että nyt on jo pakko vähän kompensoida ja pistää settiä tämän päivän sessareilta. Lähettiin liikkeelle siitä, että pikkuveli sinkutti polkien ja minä ryömin perässä derbin kanssa. Käytän verbiä "ryömiä", koska me mentiin yhtä pikkusta polkua, joka oli täynnä kiviä ja juurakoita ja yks purokin jouduttiin ylittää. Päivän fiksuin valinta oli hihaton toppi. Kylläpä mukavasti kuusenoksat räpsi paljaisiin käsivarsiin. Nyt oon täynnä punasia pisteitä... (Mut ne saattko tulla kyllä siitäki ku maksasin muurahaispolulla.

Hyvän spotin kohalla pysähyttiin hetkeksi ottaa parit ruudut ja sitten jatkettiin taas matkaa eteenpäin, vaikka bensavalokin alko palaa jossain vaiheessa. Jussi vaan sano, että ei oo pitkä matka työntää kotiin. Eipä ois ollu ei. Ainakaan minulle, ku oisin jättäny koko mopon sinne. Mutta noihin kuviin palatakseni, niin enpä muista millon oisin ollu näin tyytyväinen yhden kuvausreissun saldoon! Onnistuneita kuvia oli sen verran monta, että tuotti jo pieniä vaikeuksia valita! Lisäksi yhenkään tilanteen missaaminen muistikortilta ei jääny harmittaa. Sinne tallentui kaikki mitä halusinkin!! Mahtavaa!







25. toukokuuta 2012

Sadekuuroja

Voih, kuinka ilahtunut oon ollu tuon taannoisen haasteen kommenteista! Ja kommenteista ylipäätään! Ootte ihan älykivoja!


Mutta jos saan kuitenkin kysyä yhen hieman negatiivissävytteisen (Oikeestaan kaduttaa jo nyt...) kysymyksen: Mikä tuo sää nyt on? Eikö tänään pitäny olla hellepäivä? Ja minä meinasin paleltua villatakissa tuonne kesäsateeseen. Saa sataa, mutta vois sataa sillon sen verran kunnolla, että siitä vedestä ois hyötyä kasveille ja kaikille allergisille. Ja se sade vois olla lämmintä, samoin kuin tuuli. No, jos jotain positiivista, niin eipähän tullu lunta.

Uskaltauduin lopultakin kiskoo päälleni tuon jo pitkään suunnittelemani yhdistelmän. Ruskean, kupariin/pronssiin taittavan hameen ja valkoisen puuvillaneuleen. Ja valkoiset sukkahousut, jotka tosin näytti vähän possunpunaisilta, kiitos minun vaaleanpunaisten säärieni siellä ohuiden sukkisten alla. Ja elämäni ekat ballerinat, jotka ostin viikko sitten. Virkatut, ruskeat ja söpöt. Tai no, lapsenahan minulla ei muita ollutkaan kuin baltsuja, sillon niitä tosin sanottiin vain kesäkengiksi.


Tänään vältyin laskemasta liukumäkeä töissä, toisin kuin eilen. Ihan hyvä, koska tuo hameenhelma ei meinannut muutenkaan pysyä siellä tuulenpuuskissa aloillaan. Istuin sitten kiltisti jalat ristissä ja katsoin, kun lapset leikki. Paitsi mitä nyt välillä annoin vauhteja kiikussa. Päivän rankin osuus. Noi pitsiballerinat kun ei oo näköjään kaikista kätevimmät kengät tuolla hietikolla.

Mut nyt minä lähen hipsii takas kylille, kohti aarteenetsintää! Saa nähä, löytyykö aarre vai ei... Oikeesti en tiijä yhtään, mitä siellä tapahtuu. Oon vaan lupautunu sinne töihin. Haha!

24. toukokuuta 2012

Makuyllätys

Minulla on melko vähän sellaisia tiettyjä suosikkimakuyhdistelmiä, ei oikeastaan mitään erikoisia. Joku muistaakseni tykkäs kaurapuuro-ketsuppi -kombosta ja sinappihan jotkut laittaa kaikkeen maholliseen. Sitten on nää perinteiset suklaa ja kahvi, jonka nyt tietää kaikki. Löysin nyt kuitenkin vahingossa oikeesti hyvän yhdistelmän, joka on edellä mainitun kanssa vähän samaa sarjaa.



Vihreä tee ja salmiakki. Kokeilkaa!

23. toukokuuta 2012

Hyvää mieltä!

Ida heitti minulle Hyvän mielen haasteen. Tätä positiivisuuttakaan ei yleensä oo ihan liikaa, joten ei yhtään huonompi haaste sen ainaisen kitinän sijasta. Tarkoituksena ois siis listata kymmenen asiaa, jotka tuottaa hyvää mieltä. Tämän jälkeen haaste pitää heittää viidelle seuraavalle.

(Nämä ei oo missään tärkeysjärjestyksessä, vaan ihan siinä miten ne on sattunu minun päähän tulee.)

  1. Kesä (Näin tänään ekat pääskyset ja poltin päänahkani auringossa. Sen on pakko olla kesä nyt!)
  2. Ihmiset, jotka on sinun kanssa samalla aaltopituudella. Tai joiden kanssa sinä oot.
  3. Se tunne, kun nouset avannosta ja veri alkaa kiertää niin, että tulee lämmin. Tai se, kun heität talviturkin jäälauttoja väistellen. Tai kun heität sen muuten vaan.
  4. Erityistä hyvää mieltä tuottaa, kun sukkahousupäivän päätteeksi toteat, että sukkahousut on edelleen ehjät.
  5. Perhoset vatsanpohjassa.
  6. Yksin autossa, myöhään liikenteessä ja radiosta alkaa kuuluu sen hetken lempparibiisi. Se hetki, kun oma ääni sopii täydellisesti yhteen solistin äänen kanssa. (Ja erityisesti se, kun huomaat, ettet ookkaan yksin.)
  7. Teet jotain omasta mielestäsi mitättömän pientä, kuten tarjoot paikkasi huonojalkaiselle vanhukselle täydessä bussissa ja toinen liikuttuu lähes kyyneliin.
  8. Superrankan päivän jälkeen ei oo mitään parempaa, kun mennä saunanraikkaana vasta vaihdettujen vuodevaatteiden sekaan tietäen, että aamulla saa nukkua pitkään.
  9. Nauraminen niin, että alkaa itkettää ja mahaan sattuu.
  10. Ne päivät, jolloin voi täysin vilpittömästi vastata "erinomaista!" kysymykseen "mitä kuuluu?".

Huomasin, että hyvää mieltä tuottaa myös tällaisten asioiden ajattelu! Yritin kovasti miettiä, että ketkä viisi tähän haastaisin, mutta sitten päätin, että eniten hyvää mieltä tuottaa haastaa kaikki! Eli heitelkää omat kymmenen asiaanne kommenttiboksiin tai sitten blogiinne, jonka linkin sitten vastaavasti heitätte sitten tuonne alas! Ois huippua lueskella teitä ilahduttavia asioita!



Minulla oli siis tänään ihan normipäivä. Paitsi että näin tosiaan kesän ekat pääskyt töissä samaan aikaan kun laskin liukumäkeä ja poltin päänahkani jakauksen kohdalta. Se on siis kesä nyt. Minun virallisesti. Vaikka tuolla ulkona onkin kylmä tuuli, että ihan bikineissä ei vieläkään tarkene. Harmi. Onneksi viikonlopuksi on luvattu taas helteitä ja minulla on itse asiassa vaan lauantaina-sunnuntai -yönä töitä, joten melko lepposta. Äiti tosin on ilmeisesti järkänny minun pään menoksi perjantaille töitä jostain tapahtumasta... Ja pikkuveli toivoo lauantaiksi valokuvausapua, mutta onneks on aikaa.



Tänään minulla on ollu semmonen kumma fiilistelypäivä. Juttelin eilen syvällisiä ennen nukkumaanmenoa ja jäin taas pyörittelee asioita päässäni yön ajaksi. Ehkä se on tää kesä. Työt koululla loppuu ihan just, joku laski tänään, että kaheksan päivää enää. Oon elelly viime ajat lähinnä hetkessä, mutta nyt ajauduin taas pohdiskelee tulevaisuutta. Ääh, ei pitäis ollenkaan. Tai ehkä se on vaan hyvä tälle minun taiteelliselle aivopuoliskolle. Nää kuvat nimittäin ilmaantuivat muistikortille kuin itsestään!

Tarkotus oli siis tallentaa tuota asua, mutta päädyin astetta taiteellisimpiin otoksiin. Tai no hehe, mut ihan hyvä näin, koska päällä oli vähän tylsästi farkut ja paita, vaikka tykkäsin tästä kombosta. Mutta siis mikä tässä on huomionarvoista, niin tuo lökäpöksyt, jotka kaivoin jostain kaapin perukoilta. Oon kyllästyny kaikkiin muihin farkkuihini ja hameessa ei tarennut pyöräillä. Apua mikä minulla on?! Auringonpistos?


Muistakaa ne listat kommenttiboksiin än yy tee nyt!

EDIT:
 P.s. Yhteen aiempaan postaukseen viitaten Jarkolla on sitte oikeesti muutaki elämää, kun minun blogi. Ihan varmistuksena vaan ja että Jarkolla ois nyt parempi mieli, kun en lausu väärää todistusta lähimmäisestäni.

22. toukokuuta 2012

Batman urpoilee vol. miljoona

Lupasin illaksi toisen postauksen, ja koska olen sanani mittainen mies, niin tässäpä tulee. Minun piti alunperin mennä kuvaamaan päivän asua (joka ei nyt ollu kovin erikoinen, mutta minulla ei ollut muutakaan tekemistä), mutta lopulta päädyin pelaamaan Batmanin seurana jalkapalloa. Kameran kanssa. Että se niistä asukuvista, mutta en usko, että kukaan kauheesti pahastuu tästä ratkaisusta.

En tiijä onko tää kenestäkään muusta hauskaa, mutta ite ainakin hihittelin näille sen verran hysteerisesti, että joudun julkasee nämä. (Onneksi Batman ei tietääkseni osaa käyttää tietokonetta muuhuin kuin kirjoittaakseen "gpadhngh", koska vois muuten tulla sanomista, että kun julkisuuskuva kärsii...)

Monet koirathan seisoo lintuja. Meillä linnut on haukkumista varten, mutta pallot sen sijaan....

Taivas putoaa niskaan. Tai pallo. Sama reaktio.
Batman ja pallo levitoivat.
Nii, bordercolliethan on tunnettuja siitä hypnoottisesta katseestaan, mutta Batman ilmeisesti juoksi sen oppitunnin pallon perässä. Tai ui mutaojassa.


Roskakoriin päätyneiden kuvien uudelleensyntyminen

Tämä postaus on omistettu Jarkolle, jolla ei oo ilmeisesti mitään muuta elämää, kun tämä blogi. (Jarkko on se tyyppi, joka lukee tätä mm. pilkillä.)

Päivityksiä pitäis tulla kolmesti päivässä, mutta valitettavasti en sellaiseen tahtiin kykene. Jarkon mieliksi teen kuitenkin tänään sellaisen urotyön, että julkaisen kaksi postausta saman päivän sisään. (Toinen tulee sitten myöhemmin illalla.) Ja tämän postauksen kuvitan eilisen valokuvausreissun asulla, jotka päätin jo kertaalleen jättää julkaisematta, koska ne ei sopinu yhteen muiden kuvien kanssa.


Okei, valokuvausreissu lienee vähän liioteltu, koska kävelin sata metriä meijän tontin rajalle ja pysähyin siihen. Mitäpä sitä suotta kauemmaksi kulkemaan, kun kohteita löytyy ihan omasta takaa. Lisäksi täällä on sillee suht varmaa, että kukaan random ohikulkija ei yllätä sinua, ku kyykit siellä pensaassa takapuoli pystyssä, että saat kuvattua sen puolukanlehden nimenomaan sieltä altapäin. Ja jotta ei menis liian helpoksi, niin ois mageeta saada se aurinko sinne taustalle. Ja hoida tää kaikki sitten tuommosella 50 millisellä, joka ei oo kuullukkaan makrosta ja zoomausvaraa ei ole mihinkään suuntaan.

Onneks meillä päin ei oo käärmeitä ja onneksi muurahaisen purema ei tapa yhtä kivuliaasti. En varsinaisesti pelkää mitään eläimiä, mutta kyykäärme kyllä puistattaa, jos se vastaan sattuu tulemaan. Ihan vaan siksi, että tiijän sen myrkylliseksi.


...Ja sitten vielä ihmettelen, että miks minun huoneen lattia on täynnä kaiken maailman havunneulasia ja käpyjä. Onneksi aina voi syyttää Batmania.

21. toukokuuta 2012

Riidenlieko on yhtäläisitiöinen sanikkainen

Eilen oli melkonen ärrimurripäivä. Tein yöllä yheksän tunnin yövuoron, minkä jälkeen ehin nukkua muutamia tunteja, ennen kuin heräsin naapurin ääniin. Itse asiassa pariinkin otteeseen niin, että lopulta en saanut unta enää ollenkaan. Seuraavana päivänä minulla oli sitten ilmeisesti joku henkinen krapula niiden kaikkien edellisen illan ja yön asiakkaiden puolesta. Oli sen verran huono olo. Eikä tilannetta kauheesti auttanu tuo pronssipelikään.

Tänään oli jo onneksi ihan normipäivä, vaikka univelat painaakin vielä kevyesti päällä. Sain kaikesta väsymyksestä huolimatta roudattua itseni kameran kanssa pihalle aurinkoon ja sammalmäättäälle. Hullaannuin viikonlopun aikana puhjenneista hiirvekorvista ja tuosta vaaleanvihreästä sävystä, joka puskee esiin vähän sieltä sun täältä.





Oi että, eipä paljoa haitannu muurahaiset ja reisiä pistelevät havunneulaset, kun ryömin tuolla turpeessa kamera edellä! Tuon 50 millisen bokeh on välillä jotain ihanaa, tykkään! Ainakin näissä kuvissa se toimii superkivasti! Ja vielä muutama huutomerkki ihan vaan huutamisen ilosta!!

Haha, tykkään kyllä tästä kesän lähestymisestä mielettömän paljon, vaikkakin tässä hommaa varjostaa ajatus siitä, että oon koko kesän töissä. Viime vuosina oon taktikoinu (tai jääny ilman kesätöitä) ja tehny kesäopintoja tai työharjoittelua ja lomailla sitten loppukesän. Mutta ei se mitään, tykkään tuosta kesätyöpaikasta paljon ja tarviin sitä työkokemusta nyt enemmän kun koskaan, että ois sitten mahollisuus saaha töitä myös syksyllä. Ei nimittäin tuo työttömän elämä kauheesti napannu, kun sitä tuossa testailin joutessani.


Oon nyt niin hyvällä tuulella, että voisin kokeilla soittaa kitaraa. Oon viime aikoina käyny tuossa hommassa kovin itsekriittiseksi. Kehitys on nimittäin hidastunut melkoisesti, mikä ei oo kyllä mikään ihme alkuhuuman jälkeen. Treenailenkin nykyään niin harvoin, että ehin unohtaa puolet jo aiemmin opituista soinnuista. Mutta ehkä tää kesä saa taas fiilistelee kitaran kanssa ihan uudella sykkeellä ja syksyllä oon jo virtuoosi. Pitäähän sitä olla tavoitteita.

P.s. Googletin tuota riidenliekoa varmistaakseni oikeinkirjoituksen ja huvituin Wikipedian kuvauksesta hieman...

19. toukokuuta 2012

Kesähiukset

Pikaiset huutelut täältä ennen tuota alkavaa jääkiekkomatsia. Tai no, todennäköisesti istun pelin ajan koneella, kun välttelen sydänkohtausta. Huono puoli tässä on se, että oon täällä Kajaanissa kämpilläni tai siis nykyään pikkuveljen kämpillä ja täällä on tasan kaksi huonetta ja keittö kompaktissa paketissa, joten en pääse tuota peliä kovin kauas karkuunkaan.


Kävin just kaupassa ostaa kinkkukiusausainekset ja bongaamassa pölypusseja. Miten voi olla mahollista, että kaupassa on varmaan kakssataa erilaista pölypussia, mutta ei yhtäkään minun imuriin sopivaa?! Noinkin yksinkertainen asia ku pölypussi pitää tehä niin vaikeeksi, että siellä ei voi olla yhtä tiettyä, kaikkiin imureihin sopivaa pölypussia... Kun ei ollu pölypussia nii ostin sitten sipsipussin. Pussi kun pussi ja onpahan kisaeväät kasassa.

Oon valmistautunu tähä peliin lisäksi kahtomalla 24/7 Canal+:aa. Tosin vaihettiin kanavaa tuossa maalikoosteessa Kanadan pelin kohalla. Hehe. Toivon todella, että Suomi voittaa. Pitää nimittäin pian pelin jälkeen kiiruhtaa töihin ja en jaksa kuunnella sitä voivettelua ja päivittelyä siellä. Lisäksi pitäs olla iloinen asiakaspalvelija itsekin...



Minun viikonloppu on taas ollu vähän kiireinen ja sen huomaa näistä kuvistakin. Tarkennus on jossain ihan muualla kuin siinä oleellisessa. Mutta toisaalta, voiko kauheesti muuta olettaa, kun minulla ei ole täällä edes jalustaa. Sitä paitsi, on vähän nolo hypellä tuolla pihalla yksikseen, kun noita liikkujia tällä kelillä riittää. Yritin naamioida itseni kuvaamaan ties mitä heiniä ja muurahaisia, kun joku kulki ohi.

Ois voinu ottaa ees sen kameralaukun rekvisiitaksi, mutta kun olin matkalla kauppaan, niin ei jaksanut raahata sitä sinne saakka.


Mutta vielä eiliseen, kävin siis kampaajalla. Viimeks kävin ehkä kolme vuotta sitten, mutta nyt ajattelin aloittaa todellisen laiskottelun ja kasvattaa tuota omaa väriäni takaisin. Tai olla nyt ainakin värjäämättä jonkin aikaa. Varasin sitten heti ajan, kun kuulin, että kaveri on työharjoittelussa eräässä kampaamossa. Päätettiin sitten raidoittaa koko pää vaalennusaineella. Minun kauhukuvissa se kuulosti ampiaishiuksilta. Siis mustaa ja keltaista. Ja minun kokemukset raidoista on yläasteen ajoilta, jolloin keskellä päätä meni leveä, punainen raita.

Tää onneks osoittautui vähän eri jutuksi, vaikka ei tosin osattu etukäteen ennustaa, että miltä tuo värinpoisto tulis näyttää. Minullekaan kun ei sellasta oo koskaan tehty. Lopulta raidoista tuli jotain punertavan ja toffeen väliltä ja ne sekoittui mukavasti tuonne tumman sekaan. Tyvikasvu jäi vähän vaaleemmaksi edelleen, ja laitettiin sinne sitten jotain pähkinäsävyä, mutta kun hiukset vähän kasvaa, niin väri kuulema tasottuu. Tosin tykkään näistä kyllä jo näinkin. Kesähiukset.

Mutta nyt tuota peliä! Ekaa erää pelattu suunnilleen puolet ja minulla ahistaa rintaa jo nyt. Täytyis vissii kaivaa ne nitrot esiin.

17. toukokuuta 2012

Hylätyt talot, autiot pihat

Sain aamulla viestin, että miltä kuulostais valokuvaushommat. Ja hyvältähän ne kuulosti. Etenkin, kun tiedossa oli pieni seikkailu. Oltiin nimittäin suunniteltu yhden kaverin kanssa, että lähdettäisiin joku kesäpäivä ajelemaan ympäri maakuntaa autiotalojen perässä. Ja nimenomaan hylättyjen autiotalojen. Muutama paikka oli onneksi etukäteen tiedossa, niin saatiin jotain suuntaa autolle.

Muutamaan taloon ei päästy sisälle, vaikka todettiinkin, ettei kukaan näyttänyt käyneen sisällä aikoihin. Esimerkiksi yhden upean ja ison talon talon ovi pysyi visusti lukossa, vaikka eteisen ikkunalla ollut Iltalehti paljasti talossa oleskellun viimeksi ehkä 21 vuotta sitten. Samaa kertoivat myös aikoja sitten luhistuneet piharakennukset. Muutamassa talossa ovi oli hädin tuskin paikoillaan, joten kulkijoita oli ollut jo ennen meitä. Niihin taloihin uskaltauduttiin sisälle, vaikka osassa oli jo kattokin tullut alas ja lattia oli täynnä reikiä.




Lehtiä mm. minun syntymävuodelta. Talossa oltiin tosin oleskeltu senkin jälkeen, sillä paikalta löytyi papereita vuodelta 1996. Epäiltiin tosin, että talo olisi enää tuolloin ollut minkäänlaisessa asuttavassa kunnossa, sen verran laho koko paikka oli.


Tämän talon seinäkalenteri oli pysähtynyt vuoden 1981 kesään. Arvailtiin, millaisia ihmisiä talossa on asunut. Talosta löytyi niin uskonnollista lukemista kuin poliittisestikin voimakkaasti suuntautunutta materiaalia. Lisäksi tuolla oli kasa adresseja, joita ei kuitenkaan tutkittu sen tarkemmin. Ja koko talossa oli pienen eteisen lisäksi vain yksi huone.


Ei tietenkään sotkettu tai viety taloista mitään, mutta jos jotain olisin halunnut mukaani viedä, niin yhdestä talosta löytyi postikortteja, jopa vuodelta 1913! Joku keräilijä saattaisi maksaa kyseisistä postileimoista jonkun euron, mutta minulle niillä on ihan eri kuin rahallinen merkitys. Ne kertoo jotain historiasta ja minua ennen eläneistä ihmisistä. Harmittaa, että nuokin kortit tulevat aikanaan katomaan kyseisen raunion uumeniin. Talon kunnosta päätellen talolla tuskin enää lienee ketään sellaista omistajaa, joka jaksaisi paikasta välittää minkään vertaa.