11. lokakuuta 2012

Monta metriä helmiä

Minulla on jo pitkään ollut mielessä eräs kuvausidea. Mutta niinkuin monissa muissakin tapauksissa, inspiraatio, joka sais sen toteutumaan, on ollut hukassa. Syykin lienee melko simppeli. Mallin puute. Mutta hei, koska nyt omistan tuon kaukolaukaisimen, niin voin tuurata sitä mallia. Hehe.

No, aivan rehellisesti, minulla jäi tästä vielä jotain kipinöitä mieleen kytemään, joten saatan jatkaa tästä vielä ihan mallinkin kanssa, kun semmoisen saan jostain joskus. Sillon haluaisin keskittyä paremmin myös vaatteisiin ja miljööseen.

Suurin inspiraation lähde olivat siis nuo helmet. Siis monta metriä tuommosta helminauhaa, joulukoristeosastolta alennusmyynnistä joskus joulun jälkeen ostettu parilla eurolla. Helmien pohjalta tein sitten tuon meikin ja kampauksen, jotka halusin olevan tässä se pääasia. Lisäksi oisin haaveillu valkoisesta pitsistä ja muusta semmoisesta oheisrekvisiitasta, mutta ne nyt sai jäädä, koska en jaksanut alkaa rakentaa yöllä enää mitään studioo ja kaikkein mieluitenhan olisin kuvannut ulkona, mutta veikkaan, että se ei ois ollu nyt se fiksuin ratkaisu. Ootan mieluummin sitä mielessä olevaa pikkupakkasta, kun maa on kuurassa. Ja sitä mallia, joka palelee minun puolesta... Ja jotain rauhallisempaa ympäristöä, kuin Oulun keskustan tuntuma.

Okei, myönnän nyt, että lopputulema ei ollut aivan sitä mitä lähdin hakemaan. Mielessä oli jotain zombielumikuningatar-henkistä wannabe-glamourjuttua, mutta kun tuo meikin suttuisuus (sohin hopeeta luomiväriä ympäri naamaa) ei näkynyt kuvissa sellaisenaan, vaan muuttui erityiskuulaaksi ihoksi, niin minkäs teet.





Haha, ihanaa, että ilmat on viilenny, koska ootte heti siirtyny rannoilta tietokoneruutujen äärelle ja oonkin saanu viime aikoina mielettömästi ihania kommentteja tänne blogiin! Kiitos niistä kaikista!!

12 kommenttia:

  1. Voi herranjumala, miten hienoja kuvia! Kyllä se kaukolaukaisin oli ehdottomasti ostamisen arvoinen, nää kuvat on ihan huippuja :o

    En tiiä, yritän kauheasti keksiä jotain, mikä kuvailisi mun fiiliksiä näistä kuvista, mutta mitään kunnollista ei tule oikein mieleen. Rakastan sun kampausta (niin paljon kun se näkyy)! Ja meikkikin on hurjan upea.

    Enpä osaa oikein mitään sanoa. Vaikuttunut olen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Heini, hurjasti kiitoksia mielettömän ihanasta kommentista! Kyllähän tämä elämä tuon kaukolaukaisimen myötä helpottui, mutta kyllä seuraavaksi ostoslistalla on tosiaan se malli. :D

      Hehe, en oo mikään kampaaja ja meikkaaja, mutta oon nyt vähän yrittänyt opetella panostamaan niihinkin, joten kiitos!

      Poista
  2. Komppaan edellistä, tosi upeita kuvia! Mullakin kytenyt tuo kaukalaukaisimen osto mielessä jo jonkin aikaa, ois varmaan aika jo vihdoin ostaa se, kun koko ajan tulee todisteita siitä, miten kätevä vempele se on. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielettömästi sinullekin, Ida! Kyllä tuo kaukolaukaisin on mielettömän kätevä! Minulla oli ennen kaverilta lainassa johdollinen laukaisin ja sillä olin paljon yökuvia tähtitaivaasta ja revontulista, mutta kun palautin sen, niin jäin ilman. Nyt ostin tuon sillä varjolla, että tähtiyöt tulee taas. Ja ehkä tosiaan pohdin sitä itsensä kuvaamisen helpottumista myös ja päädyin tuohon langattomaan... Eikun vaan ostoksille, nyt!

      Poista
  3. Tuo viiminen kuva on kyl tosi hieno! Kuurassa olevia maita odotellessa (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuurainen maa on kyllä niin kaunista ja inspiroivaa syksyn sateiden jälkeen. :)

      Poista
  4. Upeita kuvia! Erityisesti tykkään viimeisestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia, Sara! Tuo viimeinen on ehkä oma suosikkini myös!

      Poista
  5. oi miten nättiä :) ethän sä mitää ulkopuolista mallia tarvi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah! No mut kiitti!! Kyllä siinä ois vähä laajemmat toteutusmahdollisuudet, kun ois joku muukin. :D Muutenhan toki käyttäisin vaan itseäni...

      Poista
  6. Tosi hienoja kuvia ! ja vau miten nätti oot :)
    http://ilman-nimea.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!